Elämä pistää meidät aina välillä polvillemme. Joskus ikäviä asioita tapahtuu yllättäin ja toisinaan ajaudumme vaikeaan tilanteeseen lähes huomaamattamme. Vastoinkäymiset uuvuttavat, painavat mielen alakuloon ja toimintakyky lamaantuu. Jotkut meistä eivät kykene toipumaan kolhuistaan, mutta jotkut nousevat nopeasti, pyyhkivät pölyt olkapäiltään jatkaen matkaa reipastuvin askelin.
Mistä johtuu, että toiset meistä näyttävät selviävän muita paremmin normaaliin elämään vaikeidenkin kokemusten jälkeen yhä uudelleen? Eikö heihin osunutkaan? Eivätkö he välitä? Kuka heitä auttoi? Potkaisiko onni heti perään?
Osa ihmisistä kokee vastoinkäymiset aidosti haasteina ja he alkavat nähdä valoa pimeän tunnelin päässä nopeasti. Nämä ihmiset sietävät stressiä ja heillä on ongelmanratkaisukykyä luonnostaan. Toipumista auttaa realistinen kuva tilanteesta, toiveikkuus, omien voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen sekä kyky ottaa vastaan ja pyytää apua. Tärkeää on myös kyetä pitämään ihmissuhteita yllä silloinkin, kun hävettää, itkettää, masentaa. Heillä on luottavat itseensä, muihin ihmisiin ja tulevaisuuteen.
Ihmisellä voi olla näitä ominaisuuksia tai hyviä opittuja toimintamalleja, mutta uusia tapoja suhtautua asioihin pystyy jokainen opettelemaan. Itsetuntemuksen sekä -tutkiskelun avulla voi varustaa itseään kolhuja ja pettymyksiä vastaan. Meissä kaikissa on voimaa, josta emme aina ole tietoisia, ja sen käyttöönotto on mahdollista. Lapsuus, elämän kolhut tai geenit eivät sanele elämäämme, jos tunnistamme muutosmahdollisuuden omassa asenteessamme tai toimintamalleissamme.
Voimme opetella pienissäkin valintatilanteissa joustavaa ja tutkivaa ratkaisumallia. Voimme harjoitella omien haasteiden avaamista luotetulle ystävälle, kuunnella toista mielipidettä. Voimme treenata hakemalla yhden sijasta ainakin kolme eri ratkaisua pieneen ongelmaan. Voimme lukea muiden selviytymistarinoita ja oppia niistä. Voimme laajentaa perspektiiviä ja suhteuttaa ongelmamme isompaan kokonaisuuteen.
Aina on myös syytä muistaa hyvät asiat ja ihmiset omassa elämässä.
Jos jotain oman elämäni pahimmista tilanteista voin sanoa, niin paljon olen oppinut sietämään, etsimään tilanteeseen optimistista asennetta, muodostamaan realistista kuvaa tilanteesta ja parasta ratkaisua eri vaihtoehdoista. Teen vielä työtä murehtimisen ja jahkailun saroilla. Minun olisi hyvä keventää reppuani ja muistaa, että on turha surra asioita, joille ei voi mitään tai jotka eivät ole vielä tapahtuneet ja keskittyä siihen mitä käsissäni on. Omien vaikeuksien kautta kiitollisuus on noussut vahvaksi voimaksi oman hyvinvointini kannalta.
Kirjoittaja Iiris Nurmo on Työnjanoon!-hankkeen projektityöntekijä.