”Kevätkausi on kääntynyt kesäksi. Poikkeustilanteen aikana perheväkivallan lisääntyminen on huolestuttanut eri toimijoita, syystäkin. Maria Akatemiassa työmme fokuksena on ollut keskittyä asiakkaidemme tavoittamiseen ja palvelemiseen.
Viime vuoteen verrattuna matalan kynnyksen anonyymeissä puhelin- ja chat-toiminnoissa yhteydenottojen määrä kasvoi ja osassa jopa tuplaantui kevään aikana. Yksilötukea ja vertaisryhmätoimintoja olemme toteuttaneet enemmän kuin aikaisemmin ja tasainen asiakasvirta tuen piiriin jatkuu edelleen. Toimintamme on auki koko kesän ja tiedotamme kesätoiminnastamme tarkemmin verkkosivuillamme.
Omaishoitajien voimavarojen vahvistamiseksi ja väkivallan ehkäisemiseksi käynnistetty yhteishanke Tunne Voimavarasi on julkaissut myös omat verkkosivunsa ja toiminta on jo käynnistynyt matalan kynnyksen puhelin- ja chat -palveluiden osalta. Tästä myös lisää myöhemmin.
Ehkäisevän työn merkitys on suuri ja siihen panostaminen on satsaus tulevaisuuden hyvinvointiin. Monet odottavat jo myös kovasti eri ryhmätoimintojen kohtaamisia kasvokkain ja toive tähän meillä kaikilla varmasti onkin. Syksyn vertaisryhmien aikataulut on lyöty lukkoon ja ryhmiin voi hakea verkkosivujemme kautta.
Toivotamme kaikille rentouttavaa ja ihanaa kesää. Kohtaamisiin kasvokkain syksyllä – suunnaten katse kohti tulevaa!
Sari Nyberg, toiminnanjohtaja
Lue uutiskirje 4/2020 tästä