Uutiskirje 9/2021: Vertaistuessa on voimaa

”Vertaistuen päivää vietetään tänä vuonna Suomessa 21.10.2021. Päivä on vuosittainen vertaistoiminnan ja -tuen juhlapäivä. Järjestöjen toiminta nojaa vertaistukeen. Se konkretisoituu ryhmätoiminnoissa, koulutuksissa, valmennuksissa ja vapaaehtoistoiminnassa. Vertaistuen voima on valtava, se tukee osallistujien hyvinvoinnin vahvistumista, kasvua ja omaa kehittymistä ihmisenä. Se antaa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Toimijuus vahvistuu ja sen kautta hyöty konkretisoituu myös kehittyvään toimintaan.

Vapaaehtoiset ovat valtava voimavara ammattilaisten rinnalla vertaistoiminnassa. Kiitämme lämpimästi kaikkia Maria Akatemian toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia, jotka antavat aikaansa, kokemustaan ja tietotaitoa tähän arvokkaaseen vertaistoimintaan. Ilo saada yhdessä olla kanssanne vahvistamassa hyvinvointia ja ihmisyyttä yhteiskunnassamme.

Tässä uutiskirjeessä pitkäaikainen vapaaehtoisemme, Pirjo, kertoo omia kokemuksiaan ja tunnelmiaan vertaistuesta. Toivomme, että hänen esimerkkinsä kannustaa mukaan uusia toimijoita, mukaan toimimaan ja kehittämään vertaistoimintaa. Kerromme myös monipuolisesta toiminnastamme, mihin jokainen voi liittyä omien tarpeiden ja toiveidensa mukaan. Yhdessä olemme vahvempia. Kiitos kaikille mukana oleville ja uusille mukaan tuleville toimijoille!”

Hyvää kansainvälistä vertaistuen päivää!

LUE KOKO UUTISKIRJE TÄSTÄ 

Tagged .