Ankaruudesta arvostukseen

Uuteen vuoteen siirryttäessä on hyvä tarkistaa, mitkä ovat omat toiveet ja odotukset ja toisaalta: piiskaanko itseäni niihin liian lujasti? Missä on kasvuni mahdollisuudet ja mikä sitä estää? – Joskus olemme omalle kasvullemme se isoin este tai hidaste. Moni nainen kantaa solumuistissaan itsensä pienentämisen kulttuuria. Oman tilan ottaminen koko siinä kapasiteetissaan, mikä olisi mahdollista, tuntuu liioittelulta tai muuten vain sopimattomalta. Oma sisäinen tarve ja sen toteutus jäävät ristiriitaan ja tämä aiheuttaa pettymystä. Omien mahdollisuuksien ja kykyjen vähättely, oman huolenpidon laiminlyönti ja välinpitämättömyys itsestä ovat kaikki itseen kääntyneen aggression muotoja, sisältä nakertavaa tuhovoimaa. Terveesti suunnattuna aggressio on käyttövoimaa uusien asioiden toteuttamiseen ja […]

Äitini laulamat laulut

Jokaista meistä on sattunut. Muistamme usein kipeimpien muistijälkien yhteydessä, kuka on lohduttanut meitä, laastaroinut pihaleikeissä naarmuuntuneen polven tai vienyt murtuneen raajan kipsattavaksi. Fyysisen kivun lievittymistä tärkeämpää on ollut vain kosketuksen ja läsnäolon tarjoama henkinen ensiapu. Lapsuuden muistot ja kiintymyssuhteet, erityisesti vauvaiässä toteutuvat, määrittävät suurelta osin elämämme suunnan sellaisena kuin tunnemme sen nyt. Varhaisvuosiemme aamuhämärässä koettu turvallisuus ja tarpeiden täyttyminen luovat pohjan sille, millä tavoin kykenemme luottamaan muihin ihmisiin myöhemmissä vaiheissamme, kiinnittymään yhteisöihin ja yksilöihin, sanoittamaan tunteitamme, kannattelemaan muita, tulemaan kannatelluksi sekä välittämään jälkeläisillemme taitoja, joita olemme itse omaksuneet ensimmäisestä hengenvedostamme lähtien. Ymmärryksemme ihmismielestä, hoivan ja huolenpidon merkityksestä sekä varhaisten muistojen […]

Sisaruudesta

Ensin on ne siskot, joiden kanssa on tullut syntyneeksi samaan perheeseen tai tullut uusperheen yhdistämäksi. Ne, joiden kanssa on jakanut Lauantai-pussin karkki karkilta ja leikkinyt viidakonvaltaajia, loputtomia perheleikkejä tai kuka mitäkin. Ne, joiden vaatekaapista on pihistänyt paidan, topin taikka kaksi ja sitten itse raivostunut, kun huomaa omat housunsa siskon päällä. Ne, jotka näyttävät paljon sinulta ja voivat kuitenkin toimia, ajatella ja käyttäytyä totaalisen toisin kuin sinä. Tai sitten eivät näytä juurikaan sinulta, mutta elehtivät aivan kuten sinä. Ne siskot, joiden kanssa jaat pitkän tovin yhteistä elämää saman katon alla ja kuitenkin jokaisen näkemys yhdessä eletystä ajasta on tyystin eri. Ja […]