Artikkeli: Suvi raivosi ja löi poikaansa, kunnes oli pakko hakea apua – väkivaltaisia naisia yhdistävät usein nämä piirteet

”Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija Veera Virta kohtaa työssään eri-ikäisiä naisia, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Tyypillinen apua hakeva nainen on tavallinen, 30–45-vuotias ruuhkavuosia elävä alle kouluikäisten lasten äiti. Arjen väsymys ja kuormitus saa tunteet lyömään yli.

Lyöminen ei ole aina se, mikä satuttaa eniten. Maria Akatemian työssä näkyy enemmän henkistä väkivaltaa, esimerkiksi uhkailua, nimittelyä ja nolaamista. Tutkimusten mukaan henkisestä väkivallasta voi jäädä uhriin syvemmät jäljet kuin yksittäisistä fyysisistä teoista.

Äitien lisäksi toinen selkeä ryhmä avunhakijoissa ovat nuoret, noin parikymppiset naiset. Heillä väkivalta on vain yksi elämän haasteista: voi olla päihde- ja mielenterveysongelmaa sekä muita elämänhallinnan ongelmia.

Nuorilla naisilla korostuu itseen kohdistuva väkivalta, mutta myös väkivalta parisuhteessa. Nuoret naiset ovat usein samaan aikaan sekä väkivallan tekijöitä että kokijoita.

Väkivaltainen nainen kokee usein suurta häpeää ja syyllisyyttä käytöksestään.

Naisen tai äidin väkivaltaisuus on vaiettu asia. Veera Virran mukaan se johtuu voimakkaasta äitimyytistä, jossa nainen nähdään hoivaavana ja muut itsensä edelle laittavana. Viha ei sovi siihen kuvaan.

Moni apua hakevista naisista kuvailee olleensa aina kilttejä ja sovittelevia. Omat rajat ovat hukassa, eikä niistä osata pitää kiinni.
– Jos on koko elämänsä kokenut itsensä sivuutetuksi, kerää sisäänsä tuhoavaa aggressiota, Virta sanoo.

Viha on usein vain toissijainen tunne: sen takana on haavoittuvampia tunteita, kuten pelkoa, keinottomuutta ja surua.”

Ohessa otteita, lue koko Yle.fi artikkeli tästä

Maria Akatemia tarjoaa maksuttomia palveluja naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Lisätiedot tästä