Tule työskentelemään osaavien ihmisten tukemana hyvään yhteisöön.
Maria Akatemia ry on ihmisten ja yhteisöjen kestävää hyvinvointia edistävä yleishyödyllinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö. Olemme valtakunnallinen toimija, toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella. Toimintaamme toteutetaan pääasiassa Veikkaus-varoin.
Haemme yhdistykselle toiminnanjohtajaa nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin.
Osaat johtaa asiantuntijaorganisaatiota ja sinulla on kyky osallistaa. Ymmärrät hyvän vuorovaikutteisen henkilöstöjohtamisen merkityksen. Otat luontevasti vetovastuun toiminnan vaikuttavuuden perustelusta ja rahoituksen hankinnasta. Ymmärrät verkottumisen merkityksen. Kaiken tämän substanssiosaamisen lisäksi osaat hyvän taloudenpidon. Olet valmis myös perehtymään Maria Akatemian perusfilosofiaan ja sen kehittämiseen.
Toiminnanjohtajan tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavaa koulutusta ja vankkaa työkokemusta. Sosiaali- ja terveysalan tuntemus katsotaan eduksi.
Tehtävä täytetään 15.8.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työsopimuksessa noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Avoimet hakemukset palkkatoivomuksineen to 31.5.2018 klo 16.00 mennessä puheenjohtaja(at)maria-akatemia.fi. Tehtävään liittyvät tiedustelut hallituksen puheenjohtaja Kati Pajamäki p. 045 1537537 18.5. klo 11-13 ja 24.5. klo 9-10. Työhaastattelut 12.6. klo 9.00-15.00 välisenä aikana sekä toinen kierros 19.6. klo 16.30.