Tiedote: Maria Akatemian uusi toiminnanjohtaja Sari Nyberg

Maria Akatemian uusi toiminnanjohtaja esittäytyy

Hei, nimeni on Sari Nyberg ja olen aloittanut toiminnanjohtajana Maria Akatemiassa 30.7.2018. Kiitos kaikille ihanille Marialaisille, minut on otettu lämmöllä ja ystävällisyydellä vastaan. Maria Akatemiassa ollaan ajan hermoilla ja rohkeasti katsotaan tulevaisuuteen. Merkityksellinen työ ihmisen ja yhteisöjen hyvinvoinnin ja sisäisen kasvun osaamiskeskuksena sai minut kiinnostumaan ja innostuneena lähden uutena toiminnanjohtajana yhdessä työskentelemään vision ja mission mukaisesti. Maria Akatemia muodostaa kiinnostavan yhteisön, jossa kansalaistoiminta ja vahva asiantuntijuus yhdistyvät. Tämä kokonaisuus mahdollistaa perustehtävän toteuttamisen ja sen edelleen kehittämistä. Toiminnalla on vahvat juuret ja arvopohja, jonka päälle rakennetaan toimintaa edelleen.

Kuka olen…

Olen järjestötyön ja johtamisen ammattilainen. Viimeisimpänä olen työskennellyt Helsingin Diakonissalaitoksella, joka tarjosi minulle 16,5 vuoden ajan mahdollisuuden monipuolisiin työtehtäviin ja kehittymiseen johtajana. Olen työskennellyt eri asiakasryhmien parissa, nuorista ikähmisiin ja uskon että monipuolisesta kokemuksesta tulee olemaan hyötyä myös nykyisessä työssäni. Perheeseeni kuuluu aviomies ja aikuinen poika. Vapaa-ajallani liikun monipuolisesti, erityisesti luonnossa liikkuminen on minulle tärkeää. Lisäksi tykkään puuhastella puutarhassa ja keittiössä.

Tulevaisuus…

Yhteiskunnassamme on monenlaisia haasteita ja tulevat maakunta- sekä sote-uudistukset tuovat myös muutoksia. Uskon yhteistyöhön ja yhdessä tekemiseen. Tulevaisuudessa tarvitaan entistä tiiviimpää yhteistyötä julkisen sektorin, kolmannen sektorin ja yritysten kanssa. Tässä haluamme asiantuntija- ja kansalaisjärjestönä olla vahvasti mukana, vaikuttamalla yhteiskunnan kehitykseen ja edistämällä oikeudenmukaista, tasa-arvoista, turvallista sekä väkivallatonta yhteiskuntaa. Maria Akatemian työn vahvistaminen ja monipuolistaminen tulee olemaan mielenkiintoinen ja innostava haaste uudessa tehtävässäni.


Yhteydenotot:
toiminnanjohtaja Sari Nyberg
sari.nyberg@maria-akatemia.fi
p. 050 502 7544
@sari_nyberg

Tiedote_Maria Akatemian toiminnanjohtaja 16.8.2018

Tagged , .