TS mielipide 2.9.2020: Naisten väkivaltaan saa apua verkossa

”Tärkeää oli se, että minut otettiin tosissaan, minua kuunneltiin ja arvostettiin. Minun ei tarvinnut hävetä itseäni, vaikka tekoni olivatkin väärin, koin että minua ymmärrettiin. Koin vahvasti sen, että minun puolellani oltiin, ei minua vastaan.”

Olemme kiitollisia, että olemme Maria Akatemiassa saaneet kehittää ja toteuttaa naisen väkivallan ehkäisytyötä STEA-rahoitteisesti vuodesta 2003 lähtien sekä yhtä laadukkaana verkkovälitteisesti vuodesta 2017. Erittäin tuloksellisiksi osoittautuneet palvelumme ovat koronan jäljiltä arvatenkin entistä tärkeämpiä silloin, kun ahdistuksen, avuttomuuden ja arvottomuuden kokemukset muuttuvat väkivallaksi.

Naisenväkivalta.fi-toiminta on erikoistunut palvelemaan verkossa naisia, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähisuhteissaan. Toimivan internetin kautta on mahdollista saada täsmätukea tarpeisiin, johon voi verkossa vastata.

Olemme kolmen vuoden aikana pystyneet ojentamaan auttavan virtuaalikäden ympäri Suomen jo viidellesadalle naiselle, jotka ovat ottaneet yhteyttä Naisenväkivalta.fi-chattiin. Alun asiakaspalaute kertoo olennaista työmme inhimillisestä merkityksestä.

Palvelumme ovat löytäneet erityisesti pienten lasten äidit, joita on kolme neljästä yhteyttä ottaneesta. On arvokasta, että vanhemmat hakevat ja saavat tukea jaksaa pikkulapsiarjen haasteita, kun väsyneenä väkivaltamielikuvat uhkaavat muuntua teoiksi. Se on syytä nähdä ennalta ehkäisevänä lastensuojeluna sekä kauaskantoisena työnä yhteiskuntamme eettisen tulevaisuuden eteen.

On arvokasta, että vanhemmat hakevat ja saavat tukea jaksaa pikkulapsiarjen haasteita, kun väsyneenä väkivaltamielikuvat uhkaavat muuntua teoiksi.

Koronakevät vahvisti työmme tärkeyttä, kun eristäytyminen kiristi monen pinnaa. Yhteydenottojen määrä Naisenväkivalta.fi-palveluun kaksinkertaistui edellisvuoteen nähden. Chattiin oli helppo ottaa yhteyttä kotisohvalta.

Valtionvarainministeriön budjettiesityksen mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan leikata ensi vuonna jopa 127 miljoonaa euroa.

Kansalaisjärjestöjen toiminta tukee merkittävällä tavalla julkisen puolen palveluita, ja hyvinvoiva suomalainen yhteiskunta on riippuvainen järjestötyöstä. Käytännössä leikkausten inhimillinen hinta tulisi olemaan korkea, mikäli järjestöjen tarjoamaa ehkäisevää väkivaltatyötä supistetaan.

SIRU JOKIMIES

MARIA LINDROOS

VEERA VIRTA

Naisenväkivalta.fi
Maria Akatemia ry

Turun Sanomat mielipidekirjoitus 02.09.2020 

#onneksionjoku #turattdetfinnsnån

Tagged .