Sä oot ookoo!

Sunnuntaina 15.11.2020 syttyvät kynttilät itsemurhien uhrien muistoksi eri puolilla maata hautausmailla, kirkoissa sekä hartaus-, muisto- ja kynttilätilaisuuksissa. Vuonna 2018 Suomessa itsemurhan kautta kuoli kahdesta kolmeen henkilöä joka ikinen päivä. Itsemurhan yrityksiä on arvioitu olevan 20-kertainen määrä kuolemiin verrattuna. Itsemurha on äärimmäinen itseen kohdistuva väkivallan teko. Monelle asialle on kuitenkin tehtävissä jotain jo paljon ennen kuin kukaan päätyy päättämään elämänsä oman kätensä kautta. Viiltely, pään hakkaaminen, potkiminen, raapiminen, syömisen kontrollointi ja pureminen. Kehoon kohdistunut väkivalta jättää jäljet. Mutta miten helposti tunnistamme itseemme kohdistamamme henkisen väkivallan? Sen vaikutukset voivat olla aivan yhtä tuhoisat, vakavat, pitkäkestoiset ja kärsimystä aiheuttavat kuin muilla väkivallan muodoilla. […]

Ota seurusteluväkivalta puheeksi

Nuorten parissa tehtävässä työssä on noussut esiin yhteinen huoli nuorten välisissä suhteissa ilmenevästä väkivallasta. Aikuisten välisissä parisuhteissa tapahtuva väkivalta tunnetaan ilmiönä jo melko hyvin, mutta nuorten seurusteluväkivallasta puhutaan vielä liian vähän. Maanantaina 27.11. alkava Toisenlainen totuus -kampanja haluaa tuoda tähän muutoksen ja nostaa seurusteluväkivallan puheenaiheeksi. Viikon kestävää kampanjaa on järjestämässä kuusi nuorten parissa tiiviisti toimivaa järjestöä ja hanketta: Väestöliitto, Nuorten Exit, Pelastakaa lapset ry, Maria Akatemian Keijun varjo -hanke, Ensi- ja turvakotien liitto ja Rikosuhripäivystys. Kampanjaa voi seurata sen omalla Facebook-tapahtumasivulla. Helsingin Yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2016 -kyselyssä kolme prosenttia sekä tytöistä että pojista ilmoitti kokeneensa seurusteluväkivaltaa, mutta todellisuudessa luvut ovat todennäköisesti korkeammat. On tärkeää, että ilmiö tunnistetaan ja siihen osataan puuttua paremmin. Erityisesti tyttöjen kumppaniinsa kohdistama väkivalta tulee […]

Mitä nuortensarja Skam opetti meille tytöistä?

Kesäkuussa päättynyt norjalainen nuortensarja Skam paisui neljän tuotantokautensa aikana jättimäiseksi kansainväliseksi ilmiöksi. Norjalaisten lukiolaisten elämästä kertoneen sarjan tapa käsitellä rennosti ja rehellisesti vaikeitakin aiheita, kuten seksuaalisuutta, päihteitä, uskontoa ja mielenterveysongelmia vetosi kaikenikäisiin katsojiin. Sarja pitikin otteessaan varsinaisen kohderyhmänsä lisäksi myös varttuneempaan ikään ehtineet faninsa. Aikuiskatsojille Skam tarjosi hykerryttävän ja välillä vähän punastuttavan kurkistuksen nuorten ja varsinkin teinityttöjen elämään – siihen, mitä se voi olla parhaimmillaan ja pahimmillaan. Nuorena tunteet koetaan suurina ja pienikin moka voi tuntua maailmanlopulta. Skamissa varsinkin tytöt kipuilevat ulkonäkö- ja suorituspaineiden ristitulessa; pitäisi olla suosittu, hyvännäköinen ja menestyä koulussa. Teininä tasapainotellaan aikuisuuden kynnyksellä ja yritetään ottaa vastuuta omista tunteista […]