Kuilu nuorten ja työnantajien odotusten välillä – mentorointi sillanrakentajana nuorten kestävään työelämään

Nuorten työelämään liittyvät epärealistiset odotukset ovat olleet viime aikoina esillä julkisessa keskustelussa. Aihe on tärkeä, sillä kuilu nuorten ja työnantajien odotusten välillä voi heikentää nuorten kiinnittymistä työelämään sekä työuran alkuvaiheessa työssä jaksamista. Yhteiskuntamme tarvitsee hyvinvoivia työntekijöitä, ja jokaisella tulisi olla mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä. Sukupolvien kohtaamisesta työelämässä tarvitaan lisää tietoa ja ymmärrystä, sillä keskustelu nuorten ja työnantajien odotuksista on osin polarisoitunutta. Kestävän työelämän edistämiseksi meidän tulisi luopua mustavalkoisesta vastakkainasettelusta ja vahvistaa avointa dialogia. Avoin dialogi vaatii meiltä kaikilta työyhteisöissä omien asenteiden tarkastelua ja riittävää vuorovaikutusta, jolla vahvistamme yhteistä ymmärrystä työn tavoitteista. Miten voimme lisätä kaikenikäisten työntekijöiden työn imua ja rakentaa […]

Lupa haaveilla ja hidastaa – matkani läpi vuoden kestäneen mentoroinnin

Olen kohdannut työelämässä haastavia tilanteita, kuten uupumuksen, kiusaamista ja epäasiallista kohtelua. Nämä kokemukset ovat opettaneet minulle tärkeitä taitoja rajojen asettamisesta, avun hakemisen merkityksestä ja omasta työkyvystä huolehtimisesta. Loppujen lopuksi olemme yksilöinä vastuussa omasta hyvinvoinnistamme, vaikka ympäristöllä on siihen suuri merkitys. Olen saanut kokemuksen siitä, miten huono työympäristö on laukaissut minulle uupumuksen ja kokemuksen siitä, kuinka hyvä työympäristö tukee kuntoutumista. Hakeuduin mentorointiin tilanteessa, jossa läheisten menetykset ja tästä alkanut surutyö ajoivat minut todella solmuun työssä ja työpaikkani kanssa. Sain kokemuksen siitä, miten ihmiset kohtaavat surevan ihmisen eri tavoin. Toipuminen lähti siitä, että sain aikaa levätä, keskustella luotettavien ihmisten kanssa ja tehdä […]