Polku kestävään voimaan käy itsetuntemuksen kautta

Yksi yllättävimmistä oivalluksista tutkiessani sisukkuutta on ollut, että todellisen vahvuuden salaisuus piilee kyvyssä olla armollinen ja lempeä. Ajatus oli päinvastainen kuin se, miten itse olin tottunut olemaan vahva ja mitä usein todistin ympärilläni. Sisun kansalle, joka on tottunut pärjäämään selviytymällä, lempeys haastavien hetkien keskellä – mutta myös ihan tavallisissa arjen kohtaamisissa – voi vaatia erityistä rohkeutta. Jotain sellaista, mitä kukaan ei ole välttämättä meille opettanut, mutta mikä saattaisi mullistaa elämämme. Tämä valkeni itselleni elämäni yhden vaativimman fyysisen suorituksen keskellä. Takanani oli miltei 600 kilometriä juoksua 12 päivän aikana ja edessä olisi vielä reilu 1800 kilometriä lisää tossua toisen eteen. Juoksu […]

Sisaruudesta

Ensin on ne siskot, joiden kanssa on tullut syntyneeksi samaan perheeseen tai tullut uusperheen yhdistämäksi. Ne, joiden kanssa on jakanut Lauantai-pussin karkki karkilta ja leikkinyt viidakonvaltaajia, loputtomia perheleikkejä tai kuka mitäkin. Ne, joiden vaatekaapista on pihistänyt paidan, topin taikka kaksi ja sitten itse raivostunut, kun huomaa omat housunsa siskon päällä. Ne, jotka näyttävät paljon sinulta ja voivat kuitenkin toimia, ajatella ja käyttäytyä totaalisen toisin kuin sinä. Tai sitten eivät näytä juurikaan sinulta, mutta elehtivät aivan kuten sinä. Ne siskot, joiden kanssa jaat pitkän tovin yhteistä elämää saman katon alla ja kuitenkin jokaisen näkemys yhdessä eletystä ajasta on tyystin eri. Ja […]