Ihmisen, varsinkin valveutuneen, välittävän ja joskus empaattisen, kuuluu huolehtia ja välittää. Mitä syvempi huoli, mitä mahtavampi murhe, mitä sinnikkäämpi surku, sitä parempi on ihminen. Pelkkä huoli ei kuitenkaan riitä. Ajoittain tarvitaan myös tuohtumusta ja paheksuntaa. Joskus voi olla työlästä ja kuluttavaa ylläpitää riittävää huolen tasoa. Arjen askareet ja orastava kevät saattavat häiritä keskittymistä. Huolenaiheiden riittävyydestä ei huolehtijan kuitenkaan tarvitse huolehtia.
Huolta on vaivattominta tuntea niistä asioista, jotka ovat eniten esillä mediassa. Niinpä huolehdin näinä päivinä erityisesti Yhdysvaltojen, Israelin ja Iranin sotimisesta, joka valuu Lähi-Idän eri maihin ja Persianlahden veteen. Ihmisiä kuolee. Rakennuksia ja infraa rikotaan. Laivoja upotetaan. Ohjuksia ynnä muuta ammutaan alas. Aiheutetaan inhimillistä kärsimystä, taloudellista tuhlausta ja ympäristön pilaamista. Yritän jaksaa murehtia tunnollisesti. Uutisissa on kuitenkin jonkin verran toisteisuutta, joten tilanteen pahentuessa huoleni alkaa joskus haalistua huolestuttavasti.
On samalla syytä muistaa nekin murheet, jotka olivat äskettäin pinnalla, mutta ovat nyt jääneet varjoon. Gazan hävitys ja sota Ukrainassa ovat käynnissä ja ihmisiä kuolee, rakennuksia ja infraa rikotaan, ohjuksia ynnä muuta ammutaan alas – upotetaankohan laivojakin? Inhimillinen kärsimys, taloudellinen tuhlaus ja ympäristön pilaaminen ovat meneillään sielläkin. Eikös Sudanissakin ole meneillään jotain kamalaa? Uiguureja sorretaan ainakin. Ja nyt ei tule mieleen juuri muuta, ai niin, Afganistanissa naisten asema on uusien lakien myötä entistäkin heikompi. Sittenhän meillä on myös kestohuolia kuten ilmastonmuutos ja luontokato, ja rakenteelliset vääryydet kuten ihmiskaupan ja orjuuden eri muodot, nyt myös Suomessa!
Kotimaan rajojen sisällä tosiaan on myös syvää huolta aiheuttavia ilmiöitä, kuten nuorison kunnon ja lukutaidon rapautuminen, leipäjonojen piteneminen samalla kun jaettava vähenee ja vanhusten hoivan alati heikkenevä laatu.
Minua pohdituttaa sekin, miten asiantuntevasti ja perusteellisesti on syytä murehtia. Onko tarpeen tietää, kuinka monta laivaa on upotettu, montako ihmistä oli pommitetussa koulussa, ja paljonko väkeä on aliravitsemuksen partaalla? Missä määrin pitäisi tuntea tuoreinta tutkimustietoa vääryyttä tuottavista prosesseista?
Entä riittääkö, että itse olen synkkä tykönäni, vai onko syytä osata perustellen ja faktoihin vedoten laulaa muutkin suruiseen suohon? Oma lähipiirikö vain, vai sometorilla somelaatikolle kavuten ja sieltä somehuutaen laajemmatkin kansalaispiirit?
Huolehtiminen, murehtiminen ja paheksuminen todellakin vaativat keskittymistä ja järjestelmällisyyttä, koska tärkeitä aiheita on niin paljon, ja niitä tulee lisää. Kaikki huoli on saatava sovitetuksi muun elämän vaatimuksiin ja vuorokauden rajallisuuteen. Katsotaanpa, mitä kaikkea huolityö vaatii, ja mitä mahdollisuuksia sen organisoimiseen, jopa tehostamiseen on.
Perustyönä yksilötasolla voidaan pitää huolien säännöllistä, käytännössä päivittäistä noteerausta ja kertausta. Edelleen tarvitaan hieman aktiivisuutta epämuodikkaiksi muuttuneiden teemojen murehtimiseksi. Erinomaista olisi pitää yllä pyrkimystä huomata myös syvempään varjoon unohtuvia teemoja.
Huolien jakaminen vahvistaa yksilötason tiedostamista. Somen mahdollisuudet ovat ilmeiset ja moninaiset. Rutiiniluontoiset ihmisten kohtaamiset voidaan hyödyntää suunnitelmallisesti ja ennakoimattomasti tarjoutuviin tilanteisiin opetellaan tarttumaan. Jo hissiä yhdessä odotellessa ehtii tuhahtaa muutaman sanan naapurille, vaikkapa jätehuoneen surullisesta tilasta. Salikäynnillä saunassa on sopivaa yleisöä globaaleillekin huolille. Taksikuskille voi yrittää urputtaa, mutta tilanne saattaa kehittyä hallitsemattomaksi eikä takapenkiltä enää pystykään hallitsemaan agendaa, jolla on taipumus muuntua taksitoimintaa koskevan lainsäädännön käsittelyksi, aloitettiinpa keskustelu mistä tahansa.
Jos huolityöhön liittyvä kommunikaatio yltyy riitaisaksi, asiaa koskevien erimielisyyksien tai eri näkökulmien vuoksi, huoli ja pahennuksen tunne kehittyy laadullisesti, määrällisen ohessa. Onnistunut huolipäivä sisältää aina edes hieman torailua, fyysisissä kohtaamisissa tai somen kanavissa. Erinomaisia, ehkä jopa parhaita mahdollisuuksia huolten jakamiseen ovat pitkäkestoiset tapaamiset kuten ateriat sukulaisten tai ystävien kesken. Aikaa on käytettäväksi hätiköimättömään huolien jakamiseen. Yleensä myös syventäminen ja laajentaminen onnistuvat parhaiten tällaisissa kiireettömissä tilanteissa yhteisen pöydän ääressä. Joskus on mahdollista päästä myös riidan rakentajaksi tai lietsojaksi.
Yksilötyön ja jakamisen organisointi on otettava vakavasti. Suosittelen päivittäistä lukujärjestystä perustyön ajoittamiseksi. Huolituokiot sijoitetaan päiväohjelmaan arjen pakolliset asioiden sekaan mahdollisimman tehokkaina ja häiriöttöminä. Kukin valitsee oman tapansa, painottaen aamulehden lukua tai säännöllistä somekatsausta. Oma luontainen vuorokausirytmi on hyvä ottaa huomioon ja hyödyntää maksimaalisesti. Olipa vuorokausirytmi mikä tahansa, omistautunut murehtija voi ajoittaa jotakin huolenaihetta koskevan somesession juuri ennen nukkumaanmenoa, jotta aivot pääsevät työstämään aihetta yön aikana. Näin huolellinen ja sitoutunut huolehtija kehittyy ja voi saavuttaa yhä uusia syvyyksiä.
Mikään sitoutuminen ei kuitenkaan kokonaan suojaa positiivisuuden pilkahduksilta, jotka voivat rikkoa huolellisesti rakennetun murhemuurin. Niin arjessa kuin juhlassakin piilee mahdollisuuksia joutua kokemaan positiivisia tunteita, jotka heikentävät huolen kokemista. Murehtiminen on kyllä luonnostaan vahvoilla, koska negatiivisten asioiden huomaaminen on helpompaa kuin positiivisten, joten positiiviset hetket jäävät luontaisesti vähemmistöön päivän mittaan. Vasta kun positiivisuuden määrä ylittää tietyn kriittisen tason, se alkaa jäytää murheen mahdollisuutta.
Positiivisuuden mahdollisuuksia on tyrkyllä yllättävän paljon ja monissa tilanteissa. Sitä aiheuttavat pienet ja suuret elämykset: auringonlaskun värit, kevään kukat, kassahenkilön iloinen hymy. Musiikki. Herkullinen ateria. Häntäänsä heiluttava koira. Julkisivuremontista paljastuva kaunis rakennus.
Ensimmäiset ilahtumisen ja kauneuden havaitsemiskokeilut voivat tuntua vaarattomilta, mutta ne saattavat johtaa hallitsemattomasti kasvavaan myönteisten elämysten huomaamiseen ja pahimmillaan yhä uusien kokemusten aktiiviseen etsimiseen. Jos päästää myönteisyyden valtaamaan aina vain suuremman osan päivästä, syvään synkkyyteen on vaikea palata, koska myönteisyys voi aiheuttaa niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin muutoksia, joista osa on hyvin pitkävaikutteisia, jopa peruuttamattomia.
Kirjoittaja Pirkko Kasanen on eläkkeellä oleva asiantuntija, jonka työuraan on kuulunut tutkimusta, organisointia, johtamista ja yrittäjyyttä. Kasanen on aiemmin kirjoittanut kirjan Valmistaudu vapauteen. Aloittelevan eläkeläisen työkirja (Otava 2021).
