Minulla on kotona valkoinen piironki, jossa on neljä laatikkoa ja kaapit molemmin puolin. Olen kerännyt sen kätköihin vuosien mittaan arvokkaaksi kokemaani kirjallisuutta ja kansioita, joihin olen lajitellut erikseen säästettävät lehtileikkeet, mielenkiintoiset artikkelit ja koulutusmateriaalit. Pienenä detaljina mainittakoon, että piironki sisältää myös oman äitini minulle lehtileikkeistä kasaamansa kansion. Kansion sisältönä on äitini arvostaman perheneuvojan kirjoittamia artikkeleita ja kolumneja, joissa hän vastaa lukijoiden kysymyksiin lasten kasvatuksesta ja pari- ja perhe-elämään liittyvistä asioista. Tämä on äitini mukaan eräänlainen ennakkoperintö minulle, jotta voin käydä kansiosta ”tarkistamassa” vastauksen, kun elämän matkallani tarvitsen neuvoa.
Huvittuneena totean, että lehtileikkeiden keräilyvimma ihmissuhteisiin ja elämään liittyvistä teemoista näyttää kohdallani olevan ylisukupolvisesti periytyvä ilmiö. Totta puhuen ilmiön pohjalla vaikuttaa kuitenkin vahvasti periytynyt uteliaisuus ja kiinnostus ihmismieleen ja inhimillisiin tekijöihin, ja tarve kasvaa ja kehittyä näiden asioiden äärellä. Taustalla vaikuttaa myös kotoa perimäni elämänarvo, jonka mukaan ihmisyys on tärkeää.
Erilaiset ihmisen kohtaamat elämänkriisit ja käännekohdat ovat omiaan liikuttamaan elämän peruspilareita ja sysäämään yksilön tarvittaessa muutoksen tielle. Omalla kohdallani äidiksi tulo laittoi minun ytimessäni olevat mannerlaatat liikkeelle. Koin ahdistusta kontrollin menettämisestä ja siitä, etten olekaan täydellinen ja vahva ihminen, vaan yhtä lailla myös tarvitseva ja haavoittuvainen kuten kaikki ihmiset. Etsin ja sain vastauksia kysymyksiin niistä juurisyistä, miksi vanhemmaksi tulo aiheutti minussa isoa liikehdintää. Itsetuntemusta kasvattavat vastaukset eivät tule helpolla eivätkä koskaan täysin valmiiksi, mutta siinä kohtaa oli itsekin heittäydyttävä prosessiin, luotettava sen kantokykyyn, ja tartuttava toisten ihmisten tarjoamaan tukeen. Ajattelenkin, että toisten ihmisten osoittama tuki mahdollistaa parhaimmillaan sen kasvurauhan, jonka yksilö tarvitsee oman henkisen kasvunsa voimaksi.
Koska arvojen mukainen elämä ei ole koskaan se helpoin tie, on matkalla kohti syvempää itsetuntemusta kohdattava myös vaikeita tunteita. Kuten vihaa ja häpeää. Tunteiden käsitteleminen vaatii paljon työtä, joka tuntuu niin kehossa kuin mielessäkin. Tunteiden läpikäymisessä piilee kuitenkin vapauttava voima, joka parhaimmillaan antaa tilaa ja energiaa jollekin uudelle ja ennen näkemättömälle itsessä. Alkaa avautua uusien mahdollisuuksien tie, jossa kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, ja niiden kanssa – ja niistä huolimatta- voi kurkotella kohti uusia ja rohkeitakin unelmia. Sillä Nelson Mandelan sanoin rohkea ei ole se, joka ei pelkää, vaan rohkea on se, joka voittaa pelon.
Kirjoittaja Satu Koivula on Maria Akatemian Työnjanoon! -hankkeen projektityöntekijä.
Tammikuussa alkaa pienten lasten äideille ammatillisesti ohjattu vertaisryhmä, jossa paneudutaan itsetuntemustyöskentelyn avulla pienten lasten äitien elämäntilanteeseen, tunteisiin ja tarpeisiin sekä etsitään yhdessä voimavaroja ja mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämän suuntaan.
Ryhmä on maksuton ja kokoontuu Helsingissä 27.1.2020 alkaen. Ilmoittautuminen ja lisätiedot tästä.