Webinaareja ammattilaisille ja työpajoja nuorille: Nuorten naisten väkivallan ilmiö ja sen tunnistaminen

Maksuttomia infoja ja työpajoja nuorille väkivallan ehkäisemisestä

Hei sinä, joka kohtaat työssäsi nuoria!

Oletko huomannut, että nuoret saattavat olla väkivaltaisia itseään tai muita kohtaan? Ympäristöön kohdistuva väkivalta voi näkyä esimerkiksi kiusaamisena, eristämisenä, huutamisena, tavaroiden paiskomisena tai toisten fyysisenä pahoinpitelynä. Itseen kohdistuva väkivalta on usein esimerkiksi kriittistä ja armotonta suhtautumista itseensä, itsetuhoisuutta ja omien tarpeiden laiminlyöntiä. 

Väkivalta satuttaa aina myös tekijäänsä! Pelkkä pelko siitä, että saattaisi käyttäytyä väkivaltaisesti aiheuttaa kärsimystä. Omista väkivaltaimpulsseista voi olla vaikea puhua, jolloin hankalien tunteiden kanssa jää yksin. Väkivallan rohkea puheeksi ottaminen on tärkeä osa nuorten hyvinvoinnin edistämistä. 

Maria Akatemia ry:n Keijun varjo -toiminta järjestää 15-28 -vuotiaille nuorille infoja ja työpajoja väkivallan ehkäisemisestä. Tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta väkivallan ilmiöstä ja muodoista sekä omasta vastuusta ja vaikuttamismahdollisuuksista. Infon kesto on 45-60 minuuttia ja se soveltuu suurelle oppilasryhmälle. 60-90 minuutin työpaja on luonteeltaan infoa osallistavampi ja soveltuu järjestettäväksi enintään 30 oppilaan ryhmälle.  

Maria Akatemia ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, jonka toiminnan päärahoittaja on Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuskeskus (STEA). Infot ja työpajat ovat kouluille maksuttomia. Toteutamme maksuttomia infoja ja työpajoja resurssiemme puitteissa.

Nuorten naisten väkivallan ilmiö ja sen tunnistaminen -webinaarit keväällä 2021

Torstaina 11.2. klo 9.00.-10.00
Torstaina 15.4. klo 9.00-10.00
Torstaina 10.6. klo 9.00-10.00

Ohjelmassa on info nuorten naisten väkivallan ilmiöstä ja tietoa Keijun varjo -toiminnasta.

Tilaisuudet järjestetään videovälitteisesti Zoomissa ja ne on suunnattu nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille.

Mukaan pääset lähettämällä sähköpostia osoitteeseen keijunvarjo@maria-akatemia.fi

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Lisätietoja ja infojen / työpajojen varaukset:
Emmi Kyyhkynen, 
emmi.kyyhkynen@maria-akatemia.fi, p. 040 554 8017

Tagged , .