Osaamisen jakaminen on tulevaisuustaito

Opintokeskus Siviksen tekemien selvitysten mukaan järjestöjen osaamistarpeissa painottuvat tulevaisuuden ennakointi sekä arviointiosaaminen. Myös järjestöjen osaamisen jakamisessa on petrattavaa, niin organisaatioiden sisällä kuin niiden välillä. Taito tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa on keskeinen tulevaisuustaito. Yhdessä tekemisen kautta suhde voi syventyä kumppanuudeksi.

Osaamisen jakaminen ja yhdistäminen kannattaa

Jokunen vuosi sitten Maria Akatemian toiminnanjohtaja Sari Nyberg tarttui Miina Sillanpään Säätiön silloista toimitusjohtajaa Eija Sorvaria hihasta heidän olleessaan poistumassa tilaisuudesta. Tästä sattumanvaraisesta, mutta merkityksellisestä kohtaamisesta alkoi kahden toimijan yhteistyön polku. Sen aikana on ideoitu ja käynnistetty uusia kehittämishankkeita, jaettu osaamista ja ymmärrystä sekä kehitetty toimintamalleja ja työmuotoja. Kahden organisaation välinen yhteistyö on vuosien varrella syventynyt kumppanuudeksi.

Miina Sillanpään Säätiöllä ja Maria Akatemialla on kahden kehittämishankkeen verran kokemusta yhteisestä tekemisestä ja yhdessä kehittämisestä. Molemmissa hankkeissa on nostettu esiin ajankohtaisia haastavia ilmiöitä. Ihmisten elämät ovat kompleksisia ja järjestöissä kuullaan ihmisten arjen kokemuksia ja tarpeita herkällä korvalla.

Tunne voimavarasi -hanke (2020–2022) tarttui vaikeaan teemaan, omaishoitosuhteessa tapahtuvaan kaltoinkohteluun ja omaishoitajan käyttämään väkivaltaan. Kyseessä oli Maria Akatemian, Kuntoutussäätiön ja Omaishoitajaliiton yhteishanke, jota koordinoi Miina Sillanpään Säätiö. Hanke perustui kumppaneiden väliseen yhteiskehittämiseen, jossa jokainen toimija toi oman asiantuntemuksensa hanketoimintaan. Hankkeessa tuettiin omaishoitajia vertaistuellisen ryhmätoiminnan keinoin, tuotettiin materiaalia ja koulutettiin ammattilaisia tunnistamaan ja ottamaan puheeksi kaltoinkohtelun riskiä.

Läheisenä työelämässä -hanke (2022–2024) tukee työssäkäyviä henkilöitä, jotka työn ohella pitävät huolta myös läheisestään. Työn ja hoivan yhdistäminen voi olla kuormittavaa, mikä näyttäytyy moninaisina haasteina niin työelämässä kuin arjessakin. Väestön ikääntyessä, myös läheistään huolta pitävien määrä tulee kasvamaan.

Jatkossa rahoituslähteiden niukentuessa ja vaikuttavuusvaatimusten kasvaessa, on järjestökentällä tarpeellista kehittää myös yhteistyön tekemisen taitoja. Yhdessä tekemällä saadaan kehittämistyöhön enemmän näkökulmia, resursseja sekä laajempaa näkyvyyttä tuloksille. Verkostoja tarvitaan myös toimintamallien valtakunnalliseen levittämiseen.

Oppeja ja oivalluksia yhteistyöhön

Haluamme rohkaista järjestöjä ja säätiöitä yhteiseen tekemiseen ja pitkäaikaisten kumppanuuksien rakentamiseen. Vuosien varrella olemme oivaltaneet, mikä on tärkeää yhteistyön tekemisessä, jotta siitä tulee kumppanuutta. Kokemusta on kertynyt yhteisten hankeideoiden -ja hakemusten rakentamisesta hankkeiden käytännön toteutukseen ja johtamiseen.

Järjestöjen tehtävä on vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin ja esiin nousseisiin tarpeisiin, jotka kumpuavat yhteiskunnallisista keskusteluista ja haavoittuvissa tilanteissa elävien ihmisten arjen kokemuksista. Yhteistyön pohjana ovatkin havainnot tarpeista, joihin ei nykyisellään vastata tai jotka jäävät katveeseen. Kaikki lähtee liikkeelle keskustelusta toimijoiden välillä, jotka jakavat yhteisiä mielenkiinnon kohteita tai toisiaan täydentävää osaamista. Keskustelussa annetaan tilaa tutustumiselle ja yhteisten tavoitteiden rakentamiselle. Tärkeää on keskustelun avoimuus ja toisten arvostaminen; mitä osaamista, intressejä ja tarpeita kullakin toimijalla on yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseksi.

Sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”, on tärkeä ohjenuora yhteistyöhankkeen suunnittelussa. Tarvitaan pitkäjänteistä suunnittelua, jonka aikana syntyy toteutuskelpoinen hankesuunnitelma. Suunnitelmassa on hyvä olla pohja myös yhteisille työskentelyrakenteille. Kokemuksemme mukaan yksi tärkeä rakenne on yhteisesti suunniteltu ja toteutettu hanketyöntekijöiden rekrytointi. Rekrytointi on yksi tuloksellisen hankkeen tärkeimmistä elementeistä.

Kumppanuudella ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin

Yhteiskunnan monisyisiin haasteisiin ei ole yksioikoisia ratkaisuja eikä kukaan ratkaise niitä yksin. Tulevaisuudessa yhteistyön taidot, vuoropuhelu eri toimijoiden välillä sekä osaamisen jakaminen ja vahvistaminen yhdessä onkin välttämätöntä. Kun osaamista jaetaan ja yhdistetään, syntyy parhaimmillaan uutta osaamista, josta hyötyvät sekä haavoittuvassa elämäntilanteissa olevat ihmiset että erilaiset toimijat.

 

Lähteet
Soste ry. Muutosten tiet kietoutuvat yhteen: https://www.soste.fi/ajankohtaista/sosten-julkaisut/muutosten-tiet-kietoutuvat-yhteen/

Fields Marion (2020 ja 2023) Järjestöjen osaamistarvekysely. Opintokeskus Sivis.

Kirjoittajat
Elisa Virkola (Miina Sillanpään Säätiö) ja Sari Nyberg (Maria Akatemia)