Tiedostamalla voit vaikuttaa

Vietämme kansainvälistä ilmastoviikkoa. On todella ilahduttavaa, miten elintärkeä aihe on esillä kotimaan ja kansainvälisessä mediassa. Verkkosivut pursuavat toimijoita, jotka osallistuvat ja osallistavat muita toimimaan yhteisen planeettamme elinkelpoisuuden puolesta. On upeaa, miten maailman ihmiset yhdistyvät tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Samalla on pohjattoman surullista, että näitä toimenpiteitä tarvitaan. Ristiriitaiset tunteet eivät sulje pois toisiaan. Tiedämme pitkälti, miten tähän on tultu. Ihminen on toiminut ja toimii piittaamatta seurauksista, osin niistä tietoisena, osin tiedostamattaan. Siis me ihmiset, sinä ja minä. Mistä johtuu, että arvostamme itseämme ja elinympäristöämme vähänlaisesti? Miksi olemme toimineet lyhytnäköisesti? Miten olemmekaan, viisaat ihmiset, menneet mukaan sahaamaan omaa oksaamme, kollektiivisesti? Voimme […]

Miten katsot itseäsi, siten katsot toista

Viime aikoina maailma on tuntunut räjähtävän käsiin. Järkyttävät tapahtumat ovat seuranneet toisiaan kevään ja kesän aikana. Niiden taustat ja syyt ovat muotoutuneet moniksi taitaviksi pohdinnoiksi toimittajien ja kirjoittajien analyyseissä ja artikkeleissa. Mitä ajassamme on liikkeellä? Miten suhtaudumme? Miten olemme turvassa? Ilmastonmuutos on muuttunut laajemmaksi käsitteeksi ja meillä on menossa ekologisen uhkan lisäksi henkisen ilmaston muutos. Otammeko sen vastaan uhkana vai mahdollisuutena, on meidän itse ratkaistavissa. Tarvitaan hyviä päätöksiä poliittisella tasolla, hyvää tapaa toimia sekä arvostavaa ja kuulevaa tapaa kohdata meiltä jokaiselta. Ehkäisevässä väkivaltatyössä meiltä usein kysytään neuvoja tai vinkkejä, kuinka selvitä omien vihantunteiden kanssa tai miten menetellä, kun kontrolli uhkaa kadota. Vinkit ja ohjeet ovat tärkeää ensiapua […]