Naiserityisyyskoulutus kutsuu tutkimaan sukupuolen syviä merkityksiä

”Naisten oikeus ja velvollisuus on vahvistua itsessään, löytää erityinen alkuvoimansa ja liittää se tämän päivän todellisuuteen.” – Britt-Marie Perheentupa: Kuuntele sukupuolesi viisautta (2001) – Maria Akatemian sukupuolierityinen viitekehys lähtee perusajatuksesta, että erilaisuuksien yhteys synnyttää uutta elämää. Jokainen ihminen on saanut alkunsa kahden erilaisen sukusolun yhteydestä, yhteyden jälkeisestä solujakautumisesta sekä ihmisalkion kiinnittymisestä äitiin, samaa tai eri sukupuolta olevaan ihmiseen. Jokaisen ihmisen elämän on siis mahdollistanut mies ja nainen. Tarvittiin vielä eriytyminen alun symbioosista, syntymän ihme, että päästiin edelleen liittymään ihmiselämän lukemattomiin yhteyksiin, samuuteen ja erilaisuuteen, omana ihmisyksilönä. Kunkin ajan ja kulttuurin suhtautuminen sukupuoleen alkaa vaikuttaa ensin perheessä, sitten muissa ihmisyhteisöissä ja yhä […]

Sisaruudesta

Ensin on ne siskot, joiden kanssa on tullut syntyneeksi samaan perheeseen tai tullut uusperheen yhdistämäksi. Ne, joiden kanssa on jakanut Lauantai-pussin karkki karkilta ja leikkinyt viidakonvaltaajia, loputtomia perheleikkejä tai kuka mitäkin. Ne, joiden vaatekaapista on pihistänyt paidan, topin taikka kaksi ja sitten itse raivostunut, kun huomaa omat housunsa siskon päällä. Ne, jotka näyttävät paljon sinulta ja voivat kuitenkin toimia, ajatella ja käyttäytyä totaalisen toisin kuin sinä. Tai sitten eivät näytä juurikaan sinulta, mutta elehtivät aivan kuten sinä. Ne siskot, joiden kanssa jaat pitkän tovin yhteistä elämää saman katon alla ja kuitenkin jokaisen näkemys yhdessä eletystä ajasta on tyystin eri. Ja […]

Mikä on tämä levottomuus joka valtaa mieleni yhä uudelleen?

Mikä on tämä levottomuus joka valtaa mieleni yhä uudelleen? Tänäänkin. Uskon sen olevan yleinen aikaamme vaivaava virus. Vitaalitanssikouluttajani Patricia kiertää ympäri maailmaa kouluttamassa, hänen kysyessään mitä ihmiset eniten toivovat, vastaus on tänä päivänä aina maasta riippumatta: vapautta. Vapautta? Tässä maailman tilanteessa jossa meille eurooppalaisille kaikki on mahdollista. Olemme niin vapaita kuin olla voi. Meillä on sananvapaus, henkemme ei ole uhattuna, meillä on yltäkylläisyyttä ja tekniikkaa vaikka muille jakaa, ja kuitenkin juuri se on sana, joka kuvaa kaipauttamme parhaiten. Mistä haluamme olla vapaita? Minulle vapaus merkitsee oman kutsumukseni täyttämistä, sitä miksi olen tänne maan päälle syntynyt. Minulle se on ohjata vitaalitanssin kautta […]

Sukupuolella on merkitystä – elätkö omaa sukupuoltasi todeksi arjessasi?

Miksi sukupuolella on merkitystä? Täytyykö siitä kohkata, eikö tärkeintä ole ihmisyys? En kuulu mihinkään ismiin, siksi en ajattele noin jne. Kun itse ensimmäisiä kertoja 10 vuotta sitten kuulin sanat ”sukupuolella on merkitystä”, eivät ne sopineet omaani, eri sukupuolten tasa-arvoista ihmisyyttä korostavaan ajatusmaailmaani. Tuntui vieraalta, oudolta ja elämää kapeuttavalta. Niin ihmisenä kuin ihmissuhdetyön ammattilaisenakin. Jokainen on jotain sukupuolta, jos ei ole syntynyt sukupuolettomaksi/ molempisukupuoliseksi. Ja jokainen on syntynyt eri sukupuolista; vain perustaltaan erilaisten yhteydestä syntyy uutta elämää. Kun jokainen on jotakin sukupuolta, se on oleellinen osa ihmisen ja maailman kokonaisuutta, ei se voi olla vaikuttamatta joka päiväisessä elämässä niin yksilö-, yhteisö- […]