Kasvatus ja kulttuuri myötävaikuttavat itseen kohdistuvaan väkivaltaan

Tulemme osaksi kulttuuriamme kasvatuksemme ja kasvuympäristömme myötä. Meille toistetaan asioita, mitä saa tehdä, mikä on oikein ja mikä väärin, kuinka toimia vaikeissa tilanteissa ja kuinka olla hyvä ihminen muille. Johonkin kaiken tämän kasvatuksen keskelle voi eksyä muutama vahinkoa tekevä ajatus itsestämme. Väkivalta itseä kohtaan voi tapahtua piilossa, huomaamatta ja vahingossa.

”Miksi olin niin tyhmä? Minun olisi pitänyt pystyä tuohon! Miksi en voi olla kuin hän? Miksi aina epäonnistun? Minusta ei ole mihinkään. Olen aina tuottanut pettymyksen kaikille. Kuka minua rakastaa, olen vastenmielinen. En jaksa tehdä tätä, joten olen arvoton muiden silmissä. En ansaitse tätä, kun en pystynyt tuohon. Kaikki muutkin jaksavat, mutta minä olen laiska!”

Naisia on kasvatettu tekemään kodista koti ja elämään perhettään varten. On opetettu olemaan kiltti tyttö, joka ei nosta itseään vaan huolehtii muista, lapsistaan ja puolisostaan ilman vastalausetta. Itseen kohdistettu väkivalta voidaankin oppia jo lapsuudessa, pikkuhiljaa ja huomaamattomasti. Hiljaa kasvaa aggressio syrjään siirretyistä tarpeista ja rajoista, jotka näyttäytyvät hiljaisuutena, mielialan muutoksina, haluttomuutena, vetäytymisenä, huutona, uupumuksena tai sisäisenä puheena omasta riittämättömyydestä.  Kaikkena sellaisena, mitä kiltti tyttö ei saa kokea. Kiltin tytön pitää jaksaa ja olla muille mieliksi.

Opimme lapsena lähimmäisistä kiintymyssuhteista, miten puhua itselle. Läheisimmät ihmiset ovat kuin peilejä. Mitä lapsi näkee vanhemman tekevän, oppii hän mallintamisen kautta perässä. Jos vanhempi kehuu lastaan, mutta moittii itseään, lapsi voi oppia mallin puhua itselleen alentavasti eikä kehumisella ole välttämättä merkitystä. Miksi lapsen pitäisi uskoa, mitä vanhempi sanoo, jos vanhempi ei itse toimi niin?

Sisäinen puhe on jatkuvaa ja helposti huomaamatonta. Miksi puhumme itsellemme tavalla, jolla emme kuuna kullan päivänä puhuisi ystävälle, kumppanille, lapselle tai lähimmäiselle? Elämme itsemme kanssa joka päivä, koko elämämme ajan. Voisiko siis ajatella, että olen ihana, täydellinen, rakastettava, hauska, sallia kaikki tunteet, hyväksyä keskeneräisyys ja elää itseään varten? Voisitko rakastaa itseäsi kuten rakastat lähimmistäsi ilman, että siinä on velvoitetta tai painostusta? Olla vain sinä.

Blogin kirjoittaja Iida Säippä teki sosionomiopintoihin liittyvän harjoittelun Maria Akatemian ehkäisevässä väkivaltatyössä.

Tagged , , , , .