Maria Akatemia täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Yhdistys on nyt parikymppinen aikuinen, iältään Z-sukupolvea edustava toimija. Monet Z-sukupolveen liitetyt arvot kuten tasa-arvo, yksilöllisyyden kunnioitus ja sosiaalinen vastuullisuus sopivatkin hyvin yhdistyksen periaatteisiin. Maria Akatemia onkin hyvällä tavalla tyypillinen sukupolvensa edustaja, joka vaalii hyviä ihmissuhteita, pöyhii yhteisöjen toimimattomia rakenteita ja esimerkiksi työelämässä osaa kyseenalaistaa perinteisiä malleja ja vaatii hyvää johtamista. Ja kuten monelle zetalaiselle, tunteista ja niiden vaikutuksista puhuminen ja niiden kanssa elämään oppiminen on arkipäivää.
Tyypillisestä nuoresta Z-sukupolven edustajasta Maria Akatemia eroaa kuitenkin siinä, että sillä on uskoa tulevaisuuteen. Eri kartoitukset kun ovat surullisesti osoittaneet, että nuorten aikuisten tulevaisuususko on romahtanut. Nuoret heijastelevat yhteiskunnan tulevaisuutta ja heidän epäluottamuksensa tulevaan on monella tapaa huolettava asia. Syiksi nuorten tulevaisuususkon heikkenemiseen on arvioitu mm. globaaleja kriisejä: ilmastonmuutosta, sotia sekä taloudellisia ongelmia.
Globaalit ongelmat ovat yhteisesti jaettuja ja niillä on varmasti vaikutuksensa nuorten hyvinvointiin ja odotuksiin tulevasta. Mutta syitä ja seurauksia löytyy lähempääkin.
Kun puhutaan nuorten tulevaisuususkon puutteesta, puhutaankin hämmentävän vähän aikuisista ja aikuisten tulevaisuususkosta sekä siitä, miltä aikuisena eläminen nuorista vaikuttaa?
Jos aikuiset nuorten ympärillä voivat huonosti: kuormittuvat työelämässä, elävät turvattomissa ihmissuhteissa, tai pelkäävät merkityksettömyyden kokemuksia sekä yksin jäämistä vanhetessa, minkälaisena aikuisuus ja tulevaisuus nuorille näyttäytyy? Onko aikuisuus jotain, jota tavoitella? Jos halutaan mallintaa toivoa ja uskoa tulevaan, täytyisi nuorilla olla ympärillään riittävän hyvinvoivia ja tulevaisuuteen myönteisellä tavalla suhtautuvia aikuisia ympärillään.
Maria Akatemiassa hyvinvointia tuetaankin rakentamalla aikuisten tulevaisuususkoa. Sitä rakennetaan opastamalla ja auttamalla suunnan kääntämisessä esimerkiksi silloin kun oma toiminta uhkaa olla muille haitallista. Sitä tehdään myös pohtimalla yhdessä sitä, miten luodaan ja ylläpidetään turvallisia ihmissuhteita, tai miten laaditaan ja suojataan omia rajoja? Ja auttamalla huomaamaan, miten toisten tuella on mahdollista nähdä oma elämä uudessa valossa.
Maria Akatemiassa aikuisten tulevaisuususkoa synnytetään yhdessä toisten kanssa, eri sukupolvien kokemuksia viisaasti yhdistellen. Maria Akatemiassa aikuisuus ja vanheneminenkin on jotakin, jota tavoitella tai jota kohti mennä turvallisesti.
Sillä luodaan perspektiiviä ja luottamusta – tulevaisuuden uskoa myös nuorille.
Tatjana Pajamäki, Maria Akatemia hallituksen puheenjohtaja