Katso itseäsi armollisemmin

Muutama vuosi sitten olin ystävieni kanssa katsomassa näytelmää, jossa yhdessä kohtauksessa kolme äitiä pohtivat, missä he voisivat pikkulapsiarjen ja työelämän pyörityksen lomassa edes hetken levätä. Kotona lapset valvottivat ja väsymys oli suuri. Yksi äideistä harmitteli, kun työpaikallakaan ei saanut olla rauhassa. Deadlineja ja tehtävää puski joka tuutista. Äideille tuli mieleen vankila – hallittu ja rajattu tila. Ei liikaa huolehdittavia asioita. Ruokakin tarjoiltuna valmiina. Vankila alkoi näyttäytyä houkuttelevalta lepopaikalta. Tunnistin ystävieni kanssa samantapaisia ajatuksia pienten lasten äiteinä. Pikkulapsiarjessa voi helposti unohtaa omat tarpeensa. Mitä minä tarvitsen? Mitä minulle kuuluu? Jotkut ovat saattaneet kuulla neuvoja, että nyt sinun äitinä pitää laittaa omat […]

Nasty Women – Kun nainen piirtää rajansa

Kävin katsomassa viime viikolla Susanna Leinonen Dance Companyn ajantajun vievän ja vaikuttavan Nastyesityksen, jota edelsi upea ja suorapuheinen Maria Veitolan, Elina Knihtilän, Anna Erikssonin ja Susanna Leinosen lavakeskustelu ”nastiydesta”, eli siitä mitä käy, kun nainen on ”hankala, ilkeä, hävytön”. Aika uskomattomia asioita nämä neljä elämässään menestynyttä naista nostivat esiin sellaisina ominaisuuksina, joista olivat saaneet ”hankalan tyypin” leiman: itsenäisyys, kyky ottaa tila haltuun, suoruus, tiukkuus ja se, että ”tietää-mitä-haluaa”. Saatoin tuntea, miten koko Savoy-teatterin keuhkot laajenivat puheenvuorojen myötä. Ja sitten vielä itse esityksessä tanssivien kehojen kieli hytkytti katsojienkin solutasoilta ties mitä naisen kehon kollektiivisia noitahuoruuksia. Kuuntelen päivittäin ihmisten, nimenomaan naisten, liikuttavia […]

Naiserityisyyskoulutus kutsuu tutkimaan sukupuolen syviä merkityksiä

”Naisten oikeus ja velvollisuus on vahvistua itsessään, löytää erityinen alkuvoimansa ja liittää se tämän päivän todellisuuteen.” – Britt-Marie Perheentupa: Kuuntele sukupuolesi viisautta (2001) – Maria Akatemian sukupuolierityinen viitekehys lähtee perusajatuksesta, että erilaisuuksien yhteys synnyttää uutta elämää. Jokainen ihminen on saanut alkunsa kahden erilaisen sukusolun yhteydestä, yhteyden jälkeisestä solujakautumisesta sekä ihmisalkion kiinnittymisestä äitiin, samaa tai eri sukupuolta olevaan ihmiseen. Jokaisen ihmisen elämän on siis mahdollistanut mies ja nainen. Tarvittiin vielä eriytyminen alun symbioosista, syntymän ihme, että päästiin edelleen liittymään ihmiselämän lukemattomiin yhteyksiin, samuuteen ja erilaisuuteen, omana ihmisyksilönä. Kunkin ajan ja kulttuurin suhtautuminen sukupuoleen alkaa vaikuttaa ensin perheessä, sitten muissa ihmisyhteisöissä ja yhä […]

Radikaalin arvokkuuden jäljillä

Elämänkulku sisältää itse kullekin polveilevia maisemia, erilaisia jaksoja: vaikeampia, kevyempiä. Se mitä tunnemme eri aikoina, maalaa maiseman tietyillä sävyillä. Ja se miten uskallamme kohdata eri vaiheiden tuottamat tunteet – menetykset, kivut ja ilot – vaikuttaa suuresti siihen, miten pääsemme elämässä eteenpäin uusiin maisemiin. Eri elämänvaiheiden ja -tapahtumien aiheuttamien tunteiden kohtaaminen ja oman elämäntarinan hyväksyminen ovat olennaisia terveen itsearvostuksen kannalta. Nämä teemat olivat kouriintuntuvasti esillä, kun kävin työparini Maijan kanssa Ruotsissa oppimassa chileläisen integratiivisen terapeutin Astrid Brinckin vaikuttavasta työstä naisten parissa. Brinckin työ perustuu Inner Freedom Instituten kehittämään nelivaiheiseen prosessimalliin. Prosessin neljä vaihetta ovat karkeasti omin sanoin esitettynä seuraavat: Tiedosta: Mitä […]

Perheestä, naiseudesta ja äitiydestä

Maria Akatemian yksi perusajatus on sekä sukupuolten samankaltaisuus (ihmisyys) että erilaisuus. Erilaisuus tuo elämäämme sekä rikkautta että haastetta. Meidän on hyvä olla tietoisia naisten ja miesten välisistä eroista karikoita välttääksemme. Maria Akatemiassa viljelemme naiseuden ”erityisyyttä”. Järjestämme ja ohjaamme naisille suunnattuja itsetuntemusryhmiä. Elämänkaaressa on kohtia, joissa naisten on keskenään hyvä pysähtyä peilaamaan ja jakamaan tuntoja sisimmästään. Vastaavasti miehet saavat vahvistua keskenään miesten kesken toimien. Ulkoisesta maailmasta tulevat kimmokkeet ja rooliodotukset eivät lopulta riitä ja ne voivat tiedostamattomina vääristää käsitystä itsestämme naisina ja miehinä. On antoisaa puhella naisten kesken siitä, mitä on ja voisi olla, kunkin meistä itsensä näköinen minuus ja naiseus. […]

Självkännedom – vad är det?

Jag är knappast ensam om att uppleva att vi lever i en märklig tid i ett märkligt samhälle, ett samhälle som tycks befinna sig i ett slags upplösningstillstånd där ingenting riktigt får vara som det är, där människan själv i allt mindre grad tycks styra, utan där hon i stället låter sig styras och förblindas – av pengar. (Det har hon förvisso gjort under en ganska lång period av sin historia, men det är som om fenomenet nu håller på att eskalera i en allt destruktivare riktning; vi skär ner i stället för att bygga upp.) När det ekonomiska i […]

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta

Ja tapahtui niin päivinä, että sisustus- ja ruokalehdiltä kävi käsky, että huikeat koristeet ja herkut oli esille pantava. Miten se vaatimus tuntuikin niin todelta? Ja kuka sen vaatimuksen asetti? Joulun aika on ihanaa. Paitsi voi se olla ihan kamalaakin. Useimmiten etukäteen se näyttäytyy onnen kultalana: lapset kiltit kultahapset ja joulumuorin lailla hyrisevä äitimuori. Kauniita kattauksia ja koristeita, tunnelmavaloja, kynttilöitä, joulun tuoksua. Käytännön toteutus voi näyttää ja tuntua muulta kuin sisustuslehden sivuilla näytti. Jos oli kuvitellut itsensä siihen muhkeaan joulutyynyin varusteltuun laiskanlinnaan siemailemaan glögiä ja lueskelemaan joululahjakirjaa ja löytääkin itsensä yhä uudelleen kelmuttamasta kylmäsavulohta ja rosollia, kattamasta ja siivoamasta pöytää ja […]