Suomalaisvanhemmat ovat muita pohjoismaisia vanhempia uupuneempia. (…)
”Lapsiperheköyhyys on uuvuttavaa. Kun työhistoria on pätkää siellä ja toista pätkää täällä. Samaan aikaan yrittää riipiä elämiskustannusten päälle lapsilleen vielä harrastuksiin ja vapaa-ajanviettoon jostakin lantteja, niin omista tarpeistaan on tingittävä kovasti.”
”On tosiaan raskasta, kun joka suunnalta joku tietää asiat paremmin kuin minä. Kaikenlaista neuvoa tulee siitä, kuinka lapsia kuuluisi kasvattaa, mitä syöttää, miten pukea. Ollaan valmiita sanomaan, ettei näin tai noin saa lapsi käyttäytyä tai näin pitäisi käyttäytyä. Kysyttäessä ei kuitenkaan ihmisillä ole ratkaisuja eikä keinoja.
Vauvani ei nukkunut, mikä johti siihen, että aina kun puolisoni otti vauvan syliinsä, minä pakenin paikalta toiseen huoneeseen. Sain edes hetken olla erossa vauvasta. Tämä toi suurta ahdistuksen tunnetta. Miksi en haluaisi olla vauvani seurassa? Vanhempainvapaan jälkeen palasin töihin stressaavaan ympäristöön, minkä lisäksi hoidin kodin käytännössä kokonaan. Stressaavinta oli nähdä, että päiväkodista soitetaan. Piti saada päivän työt 10 minuutin pakettiin. Stressiä kotona, stressiä töissä. Lopulta itkin saunassa huonoa oloani. Olin väsynyt, uupunut ja aivan lopussa synkkien ajatuksieni kanssa.”
(Lähde: IL 27.10.2019 lukijoilta)
Näistä äitien kirjoituksista lehtien keskustelupalstoilla nousee häpeä, riittämättömyys, yksinäisyys, huoli ja suru. Nämä teemat nousevat myös Työnjanoon!-ryhmiemme äitien kokemuksissa. Häpeä on tunteista hankalin, koska siihen liittyy henkilökohtainen salaisuus – en osaa, en pärjää, minussa on jotain vikaa. Häpeä syö sisältä ja vie voimat, se nostaa seinän avun pyytämisen ja sitä myöten oman epäonnistumisen paljastumisen. Harmillisen usein lähipiiri tai pikkulapsiperheen arjessa vilahtelevat ammattilaiset eivät kuule sivulauseissa häivähtäviä avunpyyntöjä, toiveita armollisista kohtaamisista tai konkreettisesta tuentarpeesta. Liian usein kipeä asia ohitetaan yleistämällä se pikkulapsiarkeen kuuluvaksi ja ohimeneväksi.
(…)
Suojella omaa jaksamista laskemalla rimaa, riittävän hyvä onkin itse asiassa erittäin hyvä. Kuinka omaa arkea voisi rauhoittaa ja löytää siitä mielenrauhaa? Tärkeää on jakaminen, että meitä kuunnellaan ja kohdataan. Vertaistuella on suuri merkitys, kun saamme tilan, jossa voi olla oma itsensä, keskeneräisenä ja haavoittuvana. Itsetuntemuksen lisääntyessä saamme enemmän työkaluja käsitellä asioita ja löydämme paremmin oman voimamme ja juuri itselle sopivan toimivamman arjen. Huomata hyviä asioita itsestään, ilman suoritusten mittaamista ja arvottamista. Olla arvokas ja ainutlaatuinen omana itsenään. Huomaamme asioita arjesta, jotka ovat hyvin ja joista voimme kiitollisia. Äideillä on myös oikeus mielenrauhaan. Mielenrauhaa oman ja perheen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Miten sinä voit edistää sitä? Tarjoamalla tukea, konkreettista apua, kuuntelemalla ja olemalla läsnä.
Voisiko yhteiskunnan jatkuvasti luomat paineet hiljentää ja antaa tilaa mielenrauhalle? Mielen hyvinvoinnin lisääminen ei ole vain yksilön tai yksittäisen yhteisön vaan koko yhteiskunnan asia ja se vaatii laajaa tunnustamista ja muutosta. Se varmasti lisäisi äitien ja perheiden hyvinvointia.
Äidit halutaan töihin. Perheen ja työelämän yhteensovittamisen helpottamiseksi tarvitaan päättäjien ja työnantajien laajaa ymmärrystä ja tarkkaa havainnointia, mikä äitejä uupumukseen ajaa. Kun tahtotilaa löytyy, alkaa syntyä hyviä ratkaisujakin.
Iiris Nurmo ja Sini Svanberg ovat projektityöntekijöitä Työnjanoon! -hankkeessa.