Intohimona ihmisenä kasvaminen – Maria Akatemia ry 15 vuotta

15-vuotias nuori on avoin ja utelias. Rohkeutta ja uskaliaisuutta löytyy lähtemään mukaan uuteen. Ei ole enää ihan pieni ja vahva sosiaalisuuden tarve luo valmiuden verkostoitumaan uusienkin yhteistyökumppaneiden kanssa, tänä päivänä yhä useammin myös kansainvälisestikin. Jos ikää verrataan koiran ikään, kerrotaan vanhan ohjeen mukaan koiran ikä seitsemällä. Silloin 15-vuotias onkin jo täynnä syvää elämänviisautta ja ymmärrystä, syvää tietoa kokemuksessaan kantava, matkaa jo takana kuljettuna… Maria Akatemia ry täyttää 13.4.2021 15 vuotta. Vuosien saatossa yhdistyksen toiminta on kehittynyt ja laajentunut valtakunnalliseksi toiminnaksi, jonka verkostot ulottuvat jo kansainväliseenkin yhteistyöhön. Nuoren 15-vuotiaan yhdistyksen visio on, että jokainen toimii rohkeasti ihmisyyden puolesta. Juuremme ovat tukevasti […]

Inhimillinen digitalisaatio – Miten säilyttää ihmisyys verkossa?

Puheenvuoro pidetty Maria Akatemian 7. Prima Mater Symposiumissa ”Haasteena eettisesti kestävä ihmisyys” 25.4.2018 Työskentelemme Maria Akatemian naisenväkivalta.fi -hankkeessa suunnittelijoina, ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijoina ja asiakastyöntekijöinä. Viime vuoden lopulla avattu palvelumme auttaa naisia, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Palveluväylinä verkossa ovat chat, videovälitteiset yksilökeskustelut ja ohjatut vertaisverkkoryhmät. Tarkastelemme tässä puheenvuorossamme mitä on inhimillinen digitalisaatio ja miten verkkovälitteisessä työssä voisimme säilyttää ihmisyyden ja inhimillisen kohtaamisen. Elämme nyt aikaa, jossa digitalisaatio mahdollistaa ihmisten välisen kommunikaation paikasta ja tilanteesta riippumatta. Käytännössä se tarkoittaa digitaalisen tietotekniikan yleistymistä arjessamme. Parhaimmillaan se yhdistää meitä toisiimme nopeammin ja esteettömämmin kuin koskaan aiemmin. Informaatio planeetan laidalta toiselle liikkuu valtavaa […]

Äitini laulamat laulut

Jokaista meistä on sattunut. Muistamme usein kipeimpien muistijälkien yhteydessä, kuka on lohduttanut meitä, laastaroinut pihaleikeissä naarmuuntuneen polven tai vienyt murtuneen raajan kipsattavaksi. Fyysisen kivun lievittymistä tärkeämpää on ollut vain kosketuksen ja läsnäolon tarjoama henkinen ensiapu. Lapsuuden muistot ja kiintymyssuhteet, erityisesti vauvaiässä toteutuvat, määrittävät suurelta osin elämämme suunnan sellaisena kuin tunnemme sen nyt. Varhaisvuosiemme aamuhämärässä koettu turvallisuus ja tarpeiden täyttyminen luovat pohjan sille, millä tavoin kykenemme luottamaan muihin ihmisiin myöhemmissä vaiheissamme, kiinnittymään yhteisöihin ja yksilöihin, sanoittamaan tunteitamme, kannattelemaan muita, tulemaan kannatelluksi sekä välittämään jälkeläisillemme taitoja, joita olemme itse omaksuneet ensimmäisestä hengenvedostamme lähtien. Ymmärryksemme ihmismielestä, hoivan ja huolenpidon merkityksestä sekä varhaisten muistojen […]

Arvostava yhteisö

Tänä päivänä tarvitsemme ihmisyyden arvostamista enemmän kuin koskaan ennen. Arvostuksen puute näkyy syvänä pahoinvointina sekä omassa maassamme että maailmalla mitä erilaisimmissa muodoissa. Tämä on seurausta arvottomuuden ja osattomuuden kokemuksesta. Arvottomuuden kokemus johtaa haluun sulkea toiset ulkopuolelle. ”Kun minullakaan ei ole, ei sinullakaan saa olla.” Arvottomuuden kokemus johtaa pahimmillaan elämänvoimaa nakertavaan kateuteen ja haluun tuhota elämää. Arvostuksen kokeminen taas kutsuu ihmistä kasvuun. Odottamaton arvostus koskettaa erityisellä tavalla. Se koskettaa meitä, koska se saattaa tuntua ansaitsemattomalta, vaikka sitä se ei ole. Jokainen ihminen ansaitsee toisten ihmisten lähtökohtaisen arvostuksen. Sen juuret ovat yhteisessä ihmisyydessämme. Kukaan meistä ei ole vähemmän ihminen kuin toinen. Arvostus […]

Globaali vastuumme

Maria Akatemiassa kaiken asiakastyön ja koulutusten ydintavoitteena on vahvistaa ihmisten ja yhteisöjen henkistä kasvua. Tätä lähestymistapaa on kehitetty Maria Akatemian alkuhistoriasta 1980-luvulta asti, jolloin Britt-Marie ja Antti-Veikko Perheentupa, enemmän kuin mitä siinä ajassa ymmärrettiin, näkivät että oli tarve kehittää ihmisen itsetuntemusta, ihmisten välistä vuorovaikutuskykyä, liittymiskykyä ja kykyä yhteistyöhön. Tämä tarkoitti ihmisyyden olemuksen tutkimusta. Maailman yhä kiihtyvissä muutosprosesseissa tämä ihmisen ja ihmisten välisen yhteistyökyvyn vahvistaminen tulee yhä ratkaisevammaksi, kun ajattelemme, miten voimme säilyttää toivon tulevaisuuden suhteen. Hätkähdin lukiessani kirja-arvostelua, jossa esiteltiin evoluutiobiologi Ilkka Hanskin postuumisti julkaistua kirjaa Tutkimusmatkoja saarille – luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa, Gaudeamus 2016 (Helsingin Sanomat 21.10.2016). Kirjoituksessa kuvataan, miten ihmiskunta on vienyt maapallon lähelle […]

Perheestä, naiseudesta ja äitiydestä

Maria Akatemian yksi perusajatus on sekä sukupuolten samankaltaisuus (ihmisyys) että erilaisuus. Erilaisuus tuo elämäämme sekä rikkautta että haastetta. Meidän on hyvä olla tietoisia naisten ja miesten välisistä eroista karikoita välttääksemme. Maria Akatemiassa viljelemme naiseuden ”erityisyyttä”. Järjestämme ja ohjaamme naisille suunnattuja itsetuntemusryhmiä. Elämänkaaressa on kohtia, joissa naisten on keskenään hyvä pysähtyä peilaamaan ja jakamaan tuntoja sisimmästään. Vastaavasti miehet saavat vahvistua keskenään miesten kesken toimien. Ulkoisesta maailmasta tulevat kimmokkeet ja rooliodotukset eivät lopulta riitä ja ne voivat tiedostamattomina vääristää käsitystä itsestämme naisina ja miehinä. On antoisaa puhella naisten kesken siitä, mitä on ja voisi olla, kunkin meistä itsensä näköinen minuus ja naiseus. […]

Självkännedom – vad är det?

Jag är knappast ensam om att uppleva att vi lever i en märklig tid i ett märkligt samhälle, ett samhälle som tycks befinna sig i ett slags upplösningstillstånd där ingenting riktigt får vara som det är, där människan själv i allt mindre grad tycks styra, utan där hon i stället låter sig styras och förblindas – av pengar. (Det har hon förvisso gjort under en ganska lång period av sin historia, men det är som om fenomenet nu håller på att eskalera i en allt destruktivare riktning; vi skär ner i stället för att bygga upp.) När det ekonomiska i […]

Oppimisen ilo

Olen saanut työskennellä Maria Akatemian hallituksessa pitkään. Olen saanut oppia paljon ihmisen kasvusta – yhtälailla sen merkityksellisyydestä kuin kipupisteistäkin ja tukemisen mahdollisuuksista. Olen voinut kuunnella erilaisia näkemyksiä ja vuorovaikutuksessa pohtia ja tarkentaa omia ajatuksiani. Olen saanut yhdessä toisten kanssa tehdä suunnitelmia ja ratkaista ongelmia. Olen saanut iloita onnistumisista ja eteenpäin menosta. Olen siis saanut kokea jotakin sellaista, joka on oppimista parhaimmillaan. Työ on haastanut minua ja tuottanut oppimisen ja oivaltamisen iloa. Tuon hallitustyöhön opetuksen näkökulman. Työssäni Opetushallituksessa olen vastannut valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden laadintaprosessista. Se on antanut mahdollisuuden pohtia oppimisen merkitystä ihmisenä kasvamisessa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on kuvattu arvoperusta, jolle opetustyö […]

Att växa som människa – ensam och tillsammans

Uttrycket att ”växa som människa” är svårfångat. Det finns inga enkla tillvägagångssätt att upptäcka sitt eget unika jag, att hitta den plats inom mig själv där jag är emotionellt trygg, kan göra egna val och ta sådana beslut som gör att jag ständigt är i rörelse, utmanar och utvidgar min bekvämlighetszon. Maria Akademi arbetar på olika sätt med teman kring självkännedom. Självkännedom handlar bl.a. om kunskap om sig själv, att lära sig observera sina egna behov och livsmönster, det handlar om självinsikt och självacceptans. Att arbeta med självkännedom, att göra det till ett personligt verktyg handlar om att självkännedom blir […]

Millainen vihapuhe sinun päässäsi pyörii?

Oletko kauhistunut vihapuhe-ilmiöstä? Pelottavatko sinua raivoavat ihmiset, jotka internetin keskustelupalstoilla ja juttujen kommenttilaatikoissa pitävät sananvapauden lippua puolitangossa? Ilmiössä on jotain hyvin hämmentävää, uhkaavaa, mutta myös tuttua – eikö olekin? Viha on yksi ihmisen perustunteista.  Niitä ovat myös vaikkapa rauha, syyllisyys, into, välinpitämättömyys ja ilo. Miten mielellämme laitammekaan edelliseen listaan plus- ja miinusmerkkejä tunteiden eteen; ilo hyvä, viha paha; rauha hyvä, välinpitämättömyys paha! Asia ei kuitenkaan ole näin.  Tunteet eivät itsessään ole positiivisia tai negatiivisia. Tunteet ovat vain tunteita. ”Äiti, minä vihaan sinua!”, huutaa eskarilainen. ”Niin minäkin vihaan joskus sinua”, miettii äiti omassa mielessään. ”Mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö […]

Avaimia hyvään vuorovaikutukseen

Syntymästä lähtien kuulumme ihmisten yhteyteen. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sen merkittävämpää toisten ihmisten läsnäolo ja hoiva on. Iän myötä kehittyvä autonomia ei kuitenkaan poista sitä tosiasiallista seikkaa, että tarvitsemme toisia voidaksemme hyvin. Kuuluminen joukkoon, nähdyksi, kohdatuksi, arvostetuksi ja rakastetuksi tuleminen vaikuttavat merkittävästi siihen, minkälaiseksi elämämme muotoutuu. Joukkoon kuuluminen ja ihmissuhteiden luominen edellyttävät yksilöiltä osaamista, jota voidaan kutsua sosiaalisiksi taidoiksi. Näiden opettelu on elämässä keskeistä, oli kyse sitten aikuisista tai lapsista. Huolimatta siitä, että aiheesta on kirjoitettu hyllymetreittäin erilaisia teoksia, lukemisen sijaan vain suhde toiseen ihmiseen mahdollistaa tämän kaltaisten taitojen harjaantumisen. Vuorovaikutuksesta itseen Tämän päivän maailmassa toimiminen edellyttää ihmisiltä huomattavan […]

Ihmisyyden logiikka yhteisössä

Viime aikoina minuun on vaikuttanut erityisesti kaksi kirjoitusta: Britt-Marie Perheentuvan kirjoitus tässä Katseita-blogissa 6.11.2015 sekä Sara Heinämaan pääkirjoitus Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 7.11.2015. Heinämaa nostaa esiin kulttuurisen merkityskadon ja sen seuraukset, ja Perheentupa tarjoaa eettisiä tehtäviä sen estämiseksi ja haastaa jokaisen kantamaan vastuuta. Mikä saa tuntemaan merkityksellisyyttä? Yhteenkuuluvuuden tunne, itseä isompi päämäärä, sitä kohti ponnistelu, riittävä ymmärrys prosessista, aito mahdollisuus vaikuttaa. Kun itselle tärkeiden asioiden kokee tapahtuvan oman vaikutuspiirin ulkopuolella, merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunne lisääntyy. Avuttomuuden kokemus herättää usein alitajuiset tunnemuistot lapsuuden tilanteista, joissa omat tarpeet ja tunteet tulivat ohitetuiksi. Näitä meillä on jokaisella. Turbulentin aikamme epävarmuus ja turvattomuus, joihin Perheentupa blogikirjoituksessaan viittaa, herättää henkiin […]

Henkinen ilmastonmuutos – kohti vastuullista ihmisyyttä

Turbulentti aikamme haastaa ihmisen elämään kiihtyvissä jännitteissä, epävarmuudessa ja kompleksisuuden keskellä. Meidän ihmisten on käytävä läpi laaja ja syvä ”kotoutumisprosessi” eli perustavanlaatuinen kulttuurinmuutos kaikilla yhteiskunnan alueilla. Mitä monimutkaisemmaksi maailma muuttuu, sitä enemmän tarvitaan kokonaisvaltaista ihmiskäsitystä, selkeyttä ja sosiaalista kyvykkyyttä rakentamaan yhteiskuntamme arvomaailmaa. Tulevaisuuden haasteet ovat pohjimmiltaan eettisiä. Maailmaa ravistelevat ilmiöt ovat ihmisen aikaan saamia, niin hyvässä kuin pahassa. Näin ollen ensimmäinen eettinen tehtävä on oivaltaa, että olemme itse avaintekijöitä myös tulevaisuuden mahdollisuuksien rakentamisessa, suunnan ohjaamisessa, valintojen tekemisessä ja vahinkojen hillitsemisessä. On meistä itsestämme, tietoisuudestamme ja toiminnastamme kiinni tullaanko teknologian kumouksellisia keksintöjä käyttämään luomakunnan hyvän puolesta, vai luomakuntaa vastaan? Ihmisyyden pääoma, inhimilliset taidot […]

Ehjänä eteenpäin – luopumista ja luottamista

Elämme voimallista yhteiskunnallisen muutosten aikakautta. Joka päivä erilaiset viestimet tuovat eteemme talouden ahdingon, teollisuuden murroksen, työttömyyden nousun, tuottavuuden laskun, pakolaiskysymykset, leikkausten tarpeet. Taloutemme on saatava kasvamaan, jotta voimme jatkaa hyvinvointiyhteiskuntana ja pitää huolta kaikista jäsenistämme. Tavallinen kansalainen menee sekaisin, miten tästä muutosvaiheesta selvitään. Olemme tottuneet luottamaan ekonomisteihin ja professoreihin, jotka nyt sekoittavat pakkaa olemalla aivan vastakkaista mieltä selviytymisen strategioista. Ja vaikka kuinka taloustieteellisesti perustellaan ratkaisut ja keinot, poliitikot loppupeleissä kunnissa, eduskunnassa ja hallituksessa päättävät, mihin uskovat, millaisia päätöksiä tekevät ja mitä jättävät tekemättä. Suuressa murroksessa voimme kääntää hetkeksi katseemme menneisiin strategioihin ja oppia niistä. Isovanhempamme ja vanhempamme käärivät hihat sotavuosien jälkeen […]

Mahdotonko yhtälö?

Syksyyn asettuu usein odotuksia ja toiveita uudesta. Minkä harrastuksen aloitan? Mitä uutta opin? Mihin pääsen mukaan? Uuden aloittaminen on samaan aikaan kihelmöivän ihanaa ja kutkuttavan jännittävää. Tänä syksynä on ilmassa ollut odotusten ja toiveiden sijaan paljon pelkoa, ahdistusta ja epävarmuutta. Miten selviämme kaikista niistä haasteista, joita eteemme on tullut? Huoli ihmisistä, huoli taloudesta, huoli tulevaisuudesta. Suuria ja vaikeita kysymyksiä, joihin on paljon erilaisia näkökulmia – ja sitten taas lisää kysymyksiä. Asiat ja ihmiset ovat asettuneet vastakkain. Mikä on Maria Akatemian kohta tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja tilanteessa? Yhdistyksemme työ kohdistuu erityisesti ihmisyyden edistämiseen, ihmisarvokkuuden lisäämiseen ja vihan sekä väkivallan kysymyksiin. Muutama vuosi […]