Katseita-blogissa: Koin, etten ole yksin maailmassa – havaintoja Keijun varjo -tunneryhmästä

”Maria Akatemian Keijun varjo -toiminnan tunneryhmät on suunnattu nuorille naisille, jotka haluavat muutosta väkivaltaiseen käyttäytymiseensä. Väkivalta voi olla esimerkiksi fyysistä, psyykkistä tai itseen kohdistuvaa väkivaltaa. Ryhmän tavoitteena on tunnesäätelytaitojen vahvistaminen, itsetuntemuksen lisääntyminen, muutoksen löytäminen väkivaltaisiin toimintayllykkeisiin sekä itsemyötätunnon kasvaminen. Ryhmän kantavana teemana on omiin juuriin ja sukupolviketjuun tutustuminen. On tärkeää pysähtyä miettimään omaa kasvuperhettään ja sitä, miten ja mitä tunteita siellä on ilmaistu. Lapsuuden tunneilmapiirillä on iso vaikutus tämän hetkiseen elämään ja siihen, miten itse kommunikoi ja osaa ilmaista tunteitaan. Omaa elämänpolkua tutkimalla nuoret oivalsivat syy-yhteyksiä omiin käyttäytymismalleihinsa. Oman menneisyyden tutkiminen ei ole aina helppoa ja pintaan voi nousta monenlaisia tunteita. Yksi […]

Työnohjaajakoulutus: Tulevaisuuden työnohjaaja yhteisödynamiikan ja johtajuuden kehittäjänä

Haluatko kehittää omaa sisäistä johtajuutta, vahvistaa työhyvinvointia yhteisöissä ja saada uusia valmiuksia johtaa kehittämistoimintaa ja olla mukana ihmisarvolähtöisen kulttuurin kehittäjänä? Maria Akatemian työohjaajakoulutus antaa sekä pätevyyden toimia työnohjaajana että valmiudet tutkia ja tunnistaa ihmisten ja yhteisöjen eheyttäviä sekä hajottavia voimia dialogin ja tietoisuustyöskentelyn avulla. Koulutuksen teoreettisen perustan luo psykodynamiikka ja ihmisyyden käsikirjoitusfilosofia, joiden avulla luodaan tiedolliset, taidolliset ja asenteelliset valmiudet ihmisen monimuotoisuuden syvään ymmärtämiseen, käytännön työhön sekä vaikuttamiseen. Esimerkkejä koulutuksen teemoista: Oman sisäisen käsikirjoituksen tiedostaminen ja tutkiminen ammatillisena laatutekijänä Työnohjaus menetelmänä ja prosessina työelämän kehittämisessä Työyhteisöosaaminen sekä työnohjaajan ja johtajan yhteistyö Eettisen johtajuuden tukeminen ja kehittäminen sekä yhteisöllisyyden vahvistaminen Ikä- […]

Päivystys 23.-27.9.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua. Päivystyksen ollessa kiinni, voit jättää viestin chatboksiin sivulla naisenväkivalta.fi ja olemme sinuun yhteydessä myöhemmin. Päivystämme tällä viikolla seuraavasti: Maanantai 23.9. klo 16–18 Keijun varjo -chat klo 15–18 Naisenväkivalta.fi -chat — Tiistai 24.9. klo 16–18 Avoin linja (p. 09 7562 2260) — Keskiviikko 25.9. klo 13–16 Naisenväkivalta.fi -chat — Torstai 26.9. klo 14.30–16.30 Keijun varjo -chat klo 14–16 Naisenväkivalta.fi -chat — Perjantai 27.9. klo 12–14 Avoin linja (p. 09 7562 2260)

Katseita-blogissa: Olen oman elämäni ikkunanpesuri

”Hankalan asian edessä saatamme toivoa, että joku tulisi ja tekisi sen puolestamme. Rakennamme epärealistisia kuvitelmia siitä, miten sormia napsauttamalla jokin pitkään mielessä painanut asia voisi vain muuttua toiseksi. Itselleni tämä ikkunanpesuepisodi muistutti siitä, miten tärkeää ja työlästä on myös omien sisäisten ikkunoiden peseminen. Niitäkään ei kukaan muu saa puhtaaksi, kuin minä itse. Voin saada apua niiden puhdistamiseen, mutta varsinainen työ minun täytyy itse tehdä. Kaikkien ikkunat likaantuvat ja kaikkien ikkunoita voi puhdistaa. Omien sisäisten ikkunoiden tarkastelu on itsetuntemustyötä, jota kukaan ei voi tehdä puolesta. Tärkeää on muistaa pyytää apua, kun ei itse meinaa enää nähdä ikkunoiden läpi. Apu voi löytyä […]

Päivystys 16.-20.9.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua. Päivystyksen ollessa kiinni, voit jättää viestin chatboksiin sivulla naisenväkivalta.fi ja olemme sinuun yhteydessä myöhemmin. Päivystämme seuraavasti: Maanantai 16.9. klo 15–17 Keijun varjo -chat klo 15–18 Naisenväkivalta.fi -chat — Keskiviikko 18.9. klo 13–16 Naisenväkivalta.fi -chat — Torstai 19.9. klo 14.30–16.30 Keijun varjo -chat — Perjantai 20.9. klo 12–14 Avoin linja (p. 09 7562 2260)

Katseita-blogissa: Kun väkivalta kääntyy itseä kohti

Tiistaina 10.9.2019 vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. ”WHO:n mukaan itsemurhia tehdään maailmassa vuosittain noin 800 000, ja 15-29-vuotiaiden kuolinsyynä itsemurha on toiseksi yleisin. Suomessa itsemurhat ovat vähentyneet merkittävästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta tilastot ovat yhä kansainvälisessä vertailussa korkeita. Arvioiden mukaan yhtä itsemurhaa kohden tehdään yli 20 itsemurhayritystä. Yritykset jäävät usein katseilta piiloon, mutta tuottavat valtavaa kärsimystä, huolta ja epätoivoa sekä itsetuhoiselle ihmiselle että hänen läheisilleen. Itsetuhoisuuden muodot eivät aina ole näkyviä. Niille yhteinen piirre on, että ne ovat itseen suunnattua emotionaalista tai fyysistä väkivaltaa. Itsetuhoisuus voi olla suoraa tai epäsuoraa itsen vahingoittamista, jonka taustalla on usein kipeitä ja vaikeita tunteita. Esimerkiksi […]

Päivystys 9.-13.9.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua. Päivystyksen ollessa kiinni, voit jättää viestin chatboksiin sivulla naisenväkivalta.fi ja olemme sinuun yhteydessä myöhemmin. Päivystämme seuraavasti: Maanantai 9.9. klo 15–17 Keijun varjo -chat klo 15–18 Naisenväkivalta.fi -chat — Keskiviikko 11.9. klo 13–16 Naisenväkivalta.fi -chat — Torstai 12.9. klo 13–16 Naisenväkivalta.fi -chat klo 14.30–16.30 Keijun varjo -chat — Perjantai 13.9. klo 12–14 Avoin linja (p. 09 7562 2260)

Uutiskirje 7/2019: Vaikuttamista ja omaa kasvua ihmisenä

Vapaaehtoistyössä on voimaa Vapaaehtoistyö on tärkeä osa Maria Akatemian toimintaa. Se tarjoaa vapaaehtoisille osallisuutta, toimijuutta ja merkityksellisiä kohtaamisia yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden parissa. Vapaaehtoiset ovat mukana ehkäisevän väkivaltatyön Avoin linja puhelin ja chat -päivystäjinä, teemailtojen vetäjinä, mukana toteuttamassa kanssamme seminaareja ja muita tapahtumia. Vapaaehtoistoimintamme kasvaessa kutsumme mukaan uusia vapaaehtoisia nykyisiin ja uusiin tehtäviin. Syksyllä käynnistyy Sukupolvet kohtaavat -projekti, johon kaivataan sukupolviketjuista kiinnostuneita vapaaehtoisia. Chat-päivystys laajenee ehkäisevään väkivaltatyöhön nuorille ja talven aikana lähdemme kehittämään vapaaehtoistyöhön pohjautuvaa mentoritoimintaa teemalla työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Vaikuttamista ja omaa kasvua ihmisenä Vapaaehtoistyö on tärkeä osa kansalaistoimintaa ja vaikuttamista yhteiskunnassa vallitseviin ilmiöihin. Voit olla työelämässä, eläkkeellä tai kotona. Vuorovaikutuksen kautta pääset antamaan omaa panostasi tärkeään ja merkitykselliseen […]

Katseita-blogissa: Katso itseäsi armollisemmin

”Pikkulapsiarjessa voi helposti unohtaa omat tarpeensa. Mitä minä tarvitsen? Mitä minulle kuuluu? Jotkut ovat saattaneet kuulla neuvoja, että nyt sinun äitinä pitää laittaa omat tarpeesi sivuun ja keskittyä vain lapseen. Äitien puheeseen väsymyksestä voidaan vastata, miten sitä on ennenkin pärjätty ilman kenenkään apua ja menty vaan eteenpäin. Äidin omat tarpeet sivuutetaan, vaikka sillä hetkellä pari lempeää sanaa ja halaus olisi paikallaan.” Katseita-blogin kirjoittaja Miia Lehtonen on pari- ja perhepsykoterapeutti ja Maria Akatemian Työnjanoon! -hankkeen projektityöntekijä. Voit lukea koko blogikirjoituksen tästä  Syyskuussa käynnistyy pienten lasten äideille ammatillisesti ohjattu vertaisryhmä, jossa paneudutaan itsetuntemustyöskentelyn avulla pienten lasten äitien elämäntilanteeseen, tunteisiin ja tarpeisiin sekä […]

Päivystys 2.-6.9.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua. Päivystyksen ollessa kiinni, voit jättää viestin chatboksiin sivulla naisenväkivalta.fi ja olemme sinuun yhteydessä myöhemmin. Päivystämme seuraavasti: Maanantai 2.9. klo 15–17 Keijun varjo -chat — Torstai 5.9. klo 13–16 Naisenväkivalta.fi -chat klo 14.30–16.30 Keijun varjo -chat — Perjantai 6.9. klo 12–14 Avoin linja (p. 09 7562 2260)

Päivystys 26.-30.8.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua. Päivystyksen ollessa kiinni, voit jättää viestin chatboksiin sivulla naisenväkivalta.fi ja olemme sinuun yhteydessä myöhemmin.

Päivystys 19.-22.8.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua. Päivystyksen ollessa kiinni, voit jättää viestin chatboksiin sivulla naisenväkivalta.fi ja olemme sinuun yhteydessä myöhemmin.

Tiedote: Haemme ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijaa

Maria Akatemia ry on ihmisten ja yhteisöjen kestävää hyvinvointia edistävä yleishyödyllinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.  Toimimme valtakunnallisesti, toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella. Demeter-toiminta (STEA) on yksi ehkäisevän väkivaltatyön toimintamuodoistamme. Työssä on erikoistuttu naisen psyykkisen ja fyysisen väkivallan dynamiikkaan. Tarjoamme apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Asiakastyön lisäksi työssä saatua kokemusta ja asiantuntemusta levitetään kouluttamalla ammattilaisia sekä tekemällä tiedotus- ja vaikuttamistyötä. Haemme ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijaa Demeter-tiimiin toteuttamaan asiakas-, koulutus- sekä kehittämistyötä.   Tehtäviisi kuuluu yksilötyö, ammatillisesti ohjattujen vertaisryhmien ohjaus ja kehittäminen, ammattilaisten kouluttaminen sekä muut asiantuntijatehtävät. Työotteemme on yhteisöllinen ja innovatiivinen. Keskeisiä työtehtäviä ovat asiakastyö (yksilötyö, vertaisryhmien ohjaaminen, puhelinpäivystys) ammattilaisten […]

Päivystys 12.-15.8.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua. Päivystyksen ollessa kiinni, voit jättää viestin chatboksiin sivulla naisenväkivalta.fi

Katseita-blogissa: Herkkyydessä ja intuitiossa on voimaa

”Ihmisellä on arvioitu syntyvän 70 000 ajatusta päivässä. Tämän valtavan tietoliikenteen alle jää huikea potentiaali hiljaista tietoa, alitajuntamme kuvia ja aavistuksia. Yksi saa etiäisiä ja toisen valintoja ohjaa vahva intuition ääni. Kolmas ei tunnista, mikä on pelkoa ja mikä intuitiota. Kommunikoidessamme toistemme kanssa aistimme paljon enemmän kuin tietoiset ajatukset antavat ymmärtää. Hiljaista tietoa kanavoituu myös uniksemme; ne ovat yksi alitajuntamme tunnistetuimpia väyliä kasvattaa ymmärrystä ja prosessoida elämäntapahtumia. Varhaisimmillaan intuitio lienee ollut olennainen osa ihmisen selviytymisvaistoja. Nykyään emme tarvitse lähempänä luontoa eläneiden esivanhempiemme vaistoja ja siten intuitiomme on uinuvampaa. Olemme kuitenkin kaikki intuitiivisia, vaatii vain herkkyyttä kuulla tuota hiljaista tietoa. Ajassamme se […]

Päivystys 5.-9.8.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet? Älä jää yksin.  Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua.  Ammattilaisille tarjoamme lisäksi koulutusta väkivaltakysymyksissä.

Akateemisille naisille 11.9.2019: KATSE-piirin kick-off

Hakukuulutus eri-ikäisille akateemisille naisille! Merkityksellinen toiminta vahvistaa hyvinvointia. Kaikilla sukupolvilla on tarpeita. Haluatko olla mukana merkityksellisessä toiminnassa, jossa pääset hyödyntämään omaa osaamistasi, tietotaitoa, kokemustasi ja omia intressejäsi? Haemme uuteen projektiin eri ikäisiä akateemisia naisia vapaaehtoistoimijoiksi, rakentamaan siltoja eri sukupolvien välille, jolla vahvistamme sukupolvien välistä yhteyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Helsingin Akateemiset Naiset ry (HAN) ja Maria Akatemia käynnistää syksyllä 2019 Sukupolvet kohtaavat -projektin. Haemme akateemisia naisia mukaan KATSE-piiri -pilotteihin, joiden tavoitteena on vahvistaa projektiin osallistujien välistä vuorovaikutusta, yhteenkuuluvuutta, elämyksellisyyttä, sisäistä kasvua ja oppimista sekä eettisesti kestävän ihmisyyden kulttuuria. Toimijat: Helsingin Akateemiset Naiset ry (HAN) toimii jäsenilleen yhteyksien rakentajana ja ylläpitäjänä, alustana, […]

Päivystys 29.7.-1.8.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet? Älä jää yksin.  Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua.  Ammattilaisille tarjoamme lisäksi koulutusta väkivaltakysymyksissä.

Työnohjaajakoulutus: lähetä hakemus 16.8.2019 mennessä

Tule mukaan yhteisölliseen oppimis- ja kasvuprosessiin – hae Maria Akatemian työnohjaajakoulutukseen! Saat pätevyyden toimia työnohjaajana sekä valmiudet tutkia ja tunnistaa ihmisten ja yhteisöjen eheyttäviä sekä hajottavia voimia dialogin ja tietoisuustyöskentelyn avulla. Maria Akatemian työnohjaajakoulutus avaa syvän ja monipuolisen perspektiivin ihmisyyteen, kuten yhteisödynamiikkaan, sukupuolierityisyyteen sekä ikä- ja sukupolvitietoisuuteen. Se antaa tiedolliset, taidolliset ja asenteelliset valmiudet käytännön ihmistyöhön ja vaikuttamiseen. Maria Akatemian työnohjaajakoulutuksen käytyäsi toimit ihmisarvolähtöisen kulttuurin kehittäjänä sekä eettisen johtajuuden ja yhteisöllisyyden vahvistajana. Lue lisää koulutuksesta ja hakuprosessista tästä Hakuaika päättyy 16.8.2019.

Katseita-blogissa: Kohti eettisesti kestävää ihmisyyttä

”Oppiaksemme ja kasvaaksemme ihmisinä tarvitsemme esikuvia sekä kasvuimpulsseja. Maria Akatemian tavoitteena on eettisesti kestävän ihmisyyden kulttuurin kehittäminen. Maria Akatemian perustaja Britt-Marie Perheentupa kiteytti tavastamme toimia kevään juhlasymposiumissa; ”Kasvun näkökulma itseen on syvin vastuunoton ja merkityksellisyyden kokemus”. Arjen teoissa, toiminnassamme kannustamme asiakkaita tähän. Ihmisinä ja ammattilaisina olemme vastuussa päätöksistä, joilla rakennamme eettisesti kestävää ihmisyyttä, toimintakulttuuria, jolla huolehdimme globaalisti kestävästä kehityksestä. Tämä vaatii meiltä myös aikaa pohtimiseen ja oman käyttäytymisen muuttamiseen, jolla tämä mahdollistuu. Toinen juhlasymposiumimme alustajista, Arto O. Salonen, haastoi meitä pohtimaan millainen elämän merkityksellisyyttä ja vahvistava yhteiskunta voisi olla? Dialogisuuden kautta pääsemme rakentamaan uutta ja löytämään ratkaisuja, joita emme välttämättä osaa ennustaa. Ollaan aktiivisia […]

Kesän aukioloajat

  Toimisto palvelee läpi kesän p. 09 7562 2250, toimisto@maria-akatemia.fi Keijun varjon chat on 17.6.-11.8.2019 auki ma klo 15-17, 2.8. alkaen chat päivystää taas ma klo 15-17 ja to klo 14.30-16.30. Naisenväkivalta.fi on kesätauolla ja auki ma 22.7. klo 13-16 alkaen. Avoin Linja jää kesätauolle ti 25.6. klo 16-18 jälkeen (suljettu juhannusviikolla) ja päivystää alkaen to 1.8. klo 16-18. Hyvää kesää!

Katseita-blogissa: Suvun tarinat elävät meissä

”Häpeä on moninainen ja syvä tunne, joka siirtyy suvun ketjuissa hyvin hienovaraisin tavoin. Häpeä on perimmäisesti kokemus siitä, että oma käyttäytyminen tai jopa olemassa oleminen on jollakin tavalla vääränlaista. Se välittyy itsensä tai muiden tai molempien vähättelynä. Häpeä kaartaa selkää kumaraan ja jalkoja kippuraan, katsetta alas. Viestimme lapsen kanssa myös kehomme kautta. Lapsi ymmärtää ilman sanoja, oppii olemisesta, ei suinkaan pelkästään siitä, miten asioiden selitetään olevan. Aikuisen etuoikeus on tulla tietoiseksi, kenen häpeää kantaa. Vetämissäni ryhmäprosesseissa saan kauniisti huomata, miten naiset tunnistavat kantamassaan häpeässä osia suvun taakasta. Kokemus vääränlaisena olemisesta, pienestä pitäen perustavalla tavalla ”väärin” olemisesta voi leimata omaa maailmankuvaa […]

HS Mielipide 13.6.2019: Työpaikan avoin ilmapiiri on myös perheiden etu

Voisiko vanhemmuuden tuki jalkautua vahvemmin esimerkiksi työyhteisöjen strategioihin? Elämä ei tapahdu irrallaan työelämästä. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikutukset heijastuvat laajasti niin lapsiin, parisuhteeseen, vanhemmuuteen, perheeseen kuin työpaikallekin. Tämä aihe haastaa vanhempia, ja valitettavan monet kokevat uupumusta työn ja perheen ristipaineessa. Antti Rinteen (sd) uuden hallituksen työlistalla olevan perhevapaauudistuksen keskeinen kysymys on, miten työ- ja perhe-elämä voidaan nivoa yhteen joustavasti ja huomioida samalla perheiden moninaisuus ja yksilölliset tarpeet. Joustavan mallin lisäksi on tärkeää, miten työyhteisössä suhtaudutaan perhe-elämää tukeviin joustoihin ja miten asiasta puhutaan. Onko vallalla yksilöllisen elämän- ja työnkulun huomioiva ilmapiiri vai syyttelevä ja latautunut keskustelutapa? Uskalletaanko työntekijän elämäntilanne puolin ja toisin […]

Uutiskirje 6/2018: Sukupolvet kohtaavat

Uudessa uutiskirjeessä ajankohtaista tietoa uudesta yhteistyöprojektista, kesän aukioloajoista ja tulevista syksyn tapahtumista.  Lue Maria Akatemian uutiskirje 6/2018 tästä linkistä Katso tästä Maria Akatemian tapahtumakalenteri ja Työnjanoon! -vertaisryhmä. Voit jo ilmoittautua mukaan syksyn tapahtumiin: toimisto@maria-akatemia.fi, p. 09 7562 2250. Voit tilata uutiskirjeemme tästä sivusta Nyt on aika keskittyä kesän viettoon, nauttia auringosta, lämmöstä ja kesän antimista hyvässä seurassa. Hyvää kesää! Toimisto palvelee läpi kesän p. 09 7562 2250, toimisto@maria-akatemia.fi Keijun varjon chat on 17.6.-11.8.2019 auki ma klo 15-17, 2.8. alkaen chat päivystää taas ma klo 15-17 ja to klo 14.30-16.30. Naisenväkivalta.fi jää kesätauolle ma 17.6. klo 13-16 jälkeen ja on auki taas ma 22.7. klo 13-16. Avoin Linja jää kesätauolle ti 25.6. klo 16-18 jälkeen (suljettu […]

Uusi yhteistyöprojekti: Sukupolvet kohtaavat

Hakukuulutus eri-ikäisille akateemisille naisille! Merkityksellinen toiminta vahvistaa hyvinvointia. Kaikilla sukupolvilla on tarpeita. Haluatko olla mukana merkityksellisessä toiminnassa, jossa pääset hyödyntämään omaa osaamistasi, tietotaitoa, kokemustasi ja omia intressejäsi? Haemme uuteen projektiin eri ikäisiä akateemisia naisia vapaaehtoistoimijoiksi, rakentamaan siltoja eri sukupolvien välille, jolla vahvistamme sukupolvien välistä yhteyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Helsingin Akateemiset Naiset ry (HAN) ja Maria Akatemia käynnistää syksyllä 2019 Sukupolvet kohtaavat -projektin. Haemme akateemisia naisia mukaan KATSE-piiri -pilotteihin, joiden tavoitteena on vahvistaa projektiin osallistujien välistä vuorovaikutusta, yhteenkuuluvuutta, elämyksellisyyttä, sisäistä kasvua ja oppimista sekä eettisesti kestävän ihmisyyden kulttuuria. Toimijat: Helsingin Akateemiset Naiset ry (HAN) toimii jäsenilleen yhteyksien rakentajana ja ylläpitäjänä, alustana, […]

Työnjanoon!-vertaisryhmä: työn ja perheen yhteensovittaminen

Sinä pienten lasten äiti, mietityttääkö oma jaksaminen ja hyvinvointi työn ja perheen ristipaineessa? Koetko olevasi yksinäinen ja kaipaavasi tukea arjesta selviytymiseen? Maria Akatemiassa on alkamassa syksyllä vertaisryhmä pienten lasten äideille työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen tukemiseksi. Ammatillisesti ohjatussa vertaisryhmässä hahmotetaan itsetuntemustyöskentelyn kautta kunkin osallistujan sen hetkistä elämäntilannetta, tunteita ja tarpeita sekä etsitään ja tuetaan omia voimavaroja. Ryhmän kautta tarjoutuu mahdollisuus jakaa kokemuksia muiden samassa elämäntilanteessa olevien äitien kanssa. Maksuton vertaisryhmä alkaa lokakuussa 2019 Helsingissä. Lisätiedot ja haku ryhmään: satu.koivula@maria-akatemia.fi, puh. 040 554 8167 miia.lehtonen@maria-akatemia.fi, puh. 040 554 8491 (Hanke on kesätauolla 1.7.-4.8.2019) Työnjanoon!-hankkeesta enemmän Mielipidekirjoitus pdf_HS_13.6.2019

Kesän aukioloajat

  Toimisto palvelee läpi kesän p. 09 7562 2250, toimisto@maria-akatemia.fi Keijun varjon chat on 17.6.-11.8.2019 auki ma klo 15-17, 2.8. alkaen chat päivystää taas ma klo 15-17 ja to klo 14.30-16.30. Naisenväkivalta.fi jää kesätauolle ma 17.6. klo 13-16 jälkeen ja on auki taas ma 22.7. klo 13-16. Avoin Linja jää kesätauolle ti 25.6. klo 16-18 jälkeen (suljettu juhannusviikolla) ja päivystää alkaen to 1.8. klo 16-18. Hyvää kesää!

Päivystysajat 27.-31.5.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua.   Ammattilaisille tarjoamme lisäksi koulutusta väkivaltakysymyksissä.

Uutiskirje 5/2019: Vanhemmuuden vahvistaminen

”Tämän päivän pienten lasten äidit kokevat paljon ulkopuolelta tulevia haasteita. Ruuhkavuosiin mahtuu monenlaisia kysymyksiä ja elämäntilanteita, jotka kuormittavat arkea. Kuulemme toiminnassamme olevien äitien kertovan, etteivät ole tulleet kuulluksi omien haasteidensa kanssa, häpeän vuoksi eivät he ole uskaltaneet tuoda haasteita esiin tai ovat kokeneet liikaa syyllistävää puhetta. Myös muuttunut yhteisöllisyys haastaa, eikä pienten lasten äideillä välttämättä ole omassa lähipiirissä niitä, jotka kuuntelisivat ja auttaisivat arjen haasteissa. Haluamme haastaa sekä itsemme että muut toimintakulttuurin muutokseen niin, että äidit tulisivat kuulluksi ja autetuksi kaikissa elämäntilanteissa eteen tulleissa tilanteissa. Hyvinvoinnin vahvistaminen ja sukupolvessa kulkevien ongelmien vähentäminen lähtee liikkeelle arjessa tapahtuvista muutoksista ja vanhemmuuden tukemisesta. […]

Tiedote: Haetaan ehkäisevän väkivaltatyön hankkeeseen suunnittelijaa tekemään asiakas- ja kehittämistyötä

Haluatko tulla mukaan innostavaan ja innovatiiviseen työyhteisöön tekemään merkityksellistä työtä? Ehkäisevän väkivaltatyön Naisenväkivalta.fi-hankkeeseen (STEA 2017-2019) haetaan vanhempainvapaan sijaista ajalle 1.8.2019-31.12.2019. Naisenväkivalta.fi-hanke tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Työmuotoja ovat chat, videokeskustelut ja verkkovertaisryhmät. Kolmivuotinen hanke on alkanut 1.3.2017. Verkkopalvelun avulla tarjotaan tietoa ja tukea naisten väkivaltaisuuteen oikea-aikaisesti sekä lisätään tietoisuutta naisten väkivallasta. Verkkopalvelu mahdollistaa avun tarjoamisen valtakunnallisesti. Tehtäviisi kuuluu yhdessä koordinoivan suunnittelijan kanssa: – hankkeen asiakastyö: sen suunnittelu, toteuttaminen, kehittäminen sekä arviointi – verkkopalvelun suunnittelu ja edelleen kehittäminen – hankkeen koulutus-, viestintä- ja vaikuttamistyö – vapaaehtoisten kouluttaminen sekä ohjaaminen Sinulla on – Tehtävään soveltuva korkeakoulutasoinen tutkinto – […]

Tiedote: Naiset, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa ovat kattavasti löytäneet valtakunnallisen verkkopalvelun tuekseen – 81% palvelua käyttäneistä on onnistunut ylläpitämään väkivallattomuutta

”Jos kehtaa myöntää, että on mokannut ja tarvitsee apua, niin olisi tärkeää, että apua annettaisiin ilman nälvimistä. Ihminen sulkeutuu siitä enemmän eikä varmasti hae enää apua itselleen ”, kuvaa Maria Akatemian naisenväkivalta.fi-sivuston chatin kautta itselleen viime vuonna apua hakenut Anne. Hän päätyi naisenväkivalta.fi -chattiin koitettuaan ensin kertoa pelostaan tehdä lapsilleen jotain väkivaltaista neuvolassa ja lopulta soitettuaan myös hätäkeskukseen. Raivo oli suurta eikä vain väsymyksen selitettävissä. Hän, kuten monet naiset, tarvitsi nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tukea aggressionsa takana oleville tunteilleen. Tähän mennessä verkkohankkeen chat -palvelu tavoittanut yli 200 naista Suomessa ja ulkomailla. Apua hakeneille naisille on tarjottu videovälitteisesti keskustelutukea omiin aggressioihin […]

Uutiskirje 4/2019: Naisen tekemä väkivalta

Raivosta riekaleina – naisen käyttämä väkivalta -seminaari 7.5. kokoaa yhteen naisen väkivallan ilmiön taustaa ja hankkeen tuloksia sekä kutsuu keskustelemaan, kuinka ilmaisemme aggressiomme rakentavasti. ”Rakentava vs tuhoava aggressio” -keskustelussa mukana Anja Snellman, Terhi Ketola-Huttunen, Jussi Pekkola ja Freia Luminka. Myös kokemusasiantuntijoiden äänet tulevat kuuluviksi sekä sanoin että kuvin. Olet lämpimästi tervetullut kuuntelemaan ja keskustelemaan. Seminaari on kaikille avoin ja maksuton, toimimme STEAn/Veikkauksen tuella. Ilmoittaudu linkin kautta 2.5. mennessä. Asiantuntijamme antavat mielellään haastatteluita ja taustatietoja tiedotusvälineille seminaarin yhteydessä. Lisätietoja toiminnastamme löytyy artikkelien muodossa täältä. yhteistyöterveisin, Sari Nyberg, Maria Akatemian toiminnanjohtaja Lue Maria Akatemian uutiskirje 4/2019 täältä Tilaa Maria Akatemian uutiskirjettä sähköpostiisi täältä

Päivystysajat 29.4.-3.5.2019: Avoin linja ja chat

Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet? Älä jää yksin. Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Voit myös jättää viestin naisenväkivalta.fi chatiin, olemme sinuun myöhemmin yhteydessä.

Katseita-blogissa: Väkivaltaa käyttänyt nainen voi olla kuka tahansa meistä

”Väkivaltaa käyttänyt nainen voi olla aivan tavallinen nainen. Äiti, tytär, puoliso, sisar, ystävä. Hän, joka käy töissä, on koulutettu, ja ulkopuolisten silmissä hyvin pärjäävä. Hän, joka lukee lapselle iltasadun ja hoitaa kotia. Juuri hän voi olla se, joka suuttuessaan repii lastaan, raivoaa kumppanilleen tai on väkivaltainen itseään kohtaan – puhuu itselleen jatkuvasti negatiivisesti tai kärsii syömishäiriöstä. Hän, tavallinen nainen. Saatamme herkästi etäännyttää itsemme väkivallan teemasta. “Ei tämä minua koske, nehän on niitä vankilassa istuvia naisia – niitä pahoja ihmisiä”. Väkivalta saatetaan linkittää alamaailmaan ja rikollisuuteen, ja mieltää puhtaasti fyysiseksi. Kuitenkin väkivallan ilmenemismuodot ovat moninaiset ja potentiaali väkivaltaan asuu meissä kaikissa. […]

Tiedote 26.4.2019: Maria Akatemian hallitus

Maria Akatemian sääntömääräinen vuosikokous on pidetty 25.4.2019 Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen mukaiset asiat. Hyväksyttiin vuoden 2018 vuosikertomus ja tilinpäätös, ja vahvistettiin vuoden 2019 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Maria Akatemian hallituksen puheenjohtajana toimii Kati Pajamäki. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Kristiina Laitinen, uudelleen valittiin Markku Tynkkynen. Hallituksessa jatkavat Pasi Pollari, Piia Ruutu ja Annika Stadius. Hallituksen varsinaisille jäsenille ei valita varajäseniä. Maria Lindroos on valittu Maria Akatemian asiantuntijayhteisön hallituksen edustajaksi puhe- ja läsnäoikeudella. Hallituksen esittelijänä ja sihteerinä toimii yhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Nyberg. Lisätiedot: toiminnanjohtaja Sari Nyberg, sari.nyberg@maria-akatemia.fi, puh. 050 502 7544.

Uutiskirje 3/2019: Keho ja tunteet

”Maaliskuun uutiskirjeen teemana on keho ja tunteet. Koemme elämässämme erilaisia tunteita ja ne tuntuvat myös kehossamme. Asiantuntijamme valottavat teemaa kirjoituksin ja tiistaina 26.3. pureudumme aiheeseen Filocaféssa. Antoisia lukuhetkiä ja omia oivalluksia teeman äärellä.” Aurinkoisin terveisin, Sari Nyberg, Maria Akatemian toiminnanjohtaja Lue uutiskirje tästä — Välkommen till Maria Akademis Filocafé tisdagen 26 mars. Vi börjar med pianomusik av Linn Järvi kl. 17.30. Nina Kihlman, sakkunnig inom våldsförebyggande arbete och gestaltterapeut, föreläser efter kl. 18 under rubriken ”Reflektioner kring vårt förhållande till känslor.” Varför är känslor fascinerande? Hur förhåller vi oss till våra känslor? Hur lever vi dem? – “Det är ingen […]

Katseita-blogissa: Kehon kertomaa

”Emme aina osaa ajatella, että kehon tuntemusten kuuluukin tuntua, niiden tulee olla niin voimakkaita, jotta ne pääsisivät tietoiseen havaintoomme asti. Niillä on usein nimittäin mukanaan viesti. Kehontuntemuksemme ovat erottamaton osa tunteitamme ja tunteidemme takana on tarpeita, joiden tyydyttäminen on tärkeä osa hengissä säilymistä ja oman toiminnan ohjausta ja korjaamista. Kehomme viestii meille fysiologisista tarpeista, kuten nälästä ja janosta, huonosta asennosta, levon tai aktiviteetin tarpeesta, mutta tunteiden takana on myös syvempiä tarpeita, kuten arvostetuksi, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tunne. Kehomme on viisas ja pyrkii meille parhaaseen lopputulokseen. Se laskee ja nostaa vireystilaamme ympäristön vaatimalla tavalla. Toisinaan kehomme virittyy äärimmilleen säädelläkseen kaiken […]

Prima Mater Symposium ”Mahdollisuuksien tila – kohti eettisesti kestävää ihmisyyttä” 10.4.2019

Maria Akatemian ohjaavana yhteiskunnallisena tehtävänä on ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin vahvistaminen. Symposiumissa pysähdymme eettisesti kestävän ihmisyyden äärelle. Se, miten ihmisyys kehittyy tässä ajassa, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälaisen tulevaisuuden luomme. Tulevaisuuden polttavin haaste on ihminen itse. Olet sydämellisesti tervetullut! — Lataa pdf ohjelma tästä: Prima Mater symposium 2019_ ohjelma Symposiumin ohjelma: 11.45-12.00 Ilmoittautuminen 12.00-12.15 Lapsikuoro esiintyy Puistolanraitin ala-asteen tokaluokkalaiset 12.15-12.25 Tervetuloa toiminnanjohtaja Sari Nyberg, Maria Akatemia 12.25-13.15 Vastavoimien risteyskohdat ihmisessä – mahdollisuuksien tila psykoterapeutti, kirjailija Britt-Marie Perheentupa Britt-Marie Perheentupa Voi hyvin -lehden haastattelussa 13.15-14.15 Kohti täyttä ihmisyyttä kestävyystutkija, apulaisprofessori Arto O Salonen Arto O Salosen blogikirjoitukset Kahvitauko Musiikkiesitys aulassa esiintyjä Hanna Kommeri, Maria Akatemia 14.45-16.oo Keskustelutilaisuus: Miten […]

Päivystysajat 18.-22.3.2019: Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet?

Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet? Älä jää yksin.  Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua.  Ammattilaisille tarjoamme lisäksi koulutusta väkivaltakysymyksissä.  

Ehkäisevä väkivaltatyö: päivystysajat 11.-15.3.2019

Maria Akatemian ehkäisevä väkivaltatyö tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Jos omat vihan tai väkivallan tunteet huolestuttavat älä jää yksin. EHKÄISEVÄN VÄKIVALTATYÖN PÄIVYSTYKSET VKOLLA 11:

Ehkäisevä väkivaltatyö: päivystysajat 4.-8.3.2019

Maria Akatemian ehkäisevä väkivaltatyö tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Jos omat vihan tai väkivallan tunteet huolestuttavat älä jää yksin. EHKÄISEVÄN VÄKIVALTATYÖN PÄIVYSTYKSET VKOLLA 10: KEIJUNVARJO.FI -CHAT MA 4.3. KLO 14.30-16.30 TO 7.3. KLO 14.30-16.30 NAISENVÄKIVALTA.FI -CHAT KE 6.3. KLO 13-16 TO 7.3. KLO 13-16 AVOIN LINJA -PUHELINPÄIVYSTYS 09 7562 2260 PE 8.3. KLO 12-14

Uutiskirje 2/2019: Kohti eettisesti kestävää ihmisyyttä

Maria Akatemian uutiskirje nro 2 on ilmestynyt 25.2.2019 ja se on luettavissa tästä Maria Akatemian ohjaavana yhteiskunnallisena tehtävänä on ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin vahvistaminen, jolla tavoitellaan eettisesti kestävää ihmisyyttä. Uutiskirjeessä tuomme esille Maria Akatemian näkökulmia ihmisyyteen; keskustelemme inhimillisestä yhteydestä digitaaliajassamme 28.2., maaliskuussa alkaa useita itsetuntemusryhmiä, 10.4. vietämme Prima Mater juhlasymposiumia. jossa kysymme Miten säilytämme toivon tulevaisuuteen ja käännämme ympäriltä tulevan ahdistuksen voimavaraksi? Katso kevätkauden ohjelma tästä.  Voit tilata Maria Akatemian uutiskirjeen tästä Voit tukea Maria Akatemia ry:n toimintaa monien eri tavoin: antamalla aikaasi vapaaehtoisena, liittymällä jäseneksi, kannatusjäseneksi tai tekemällä haluamasi kokoisen lahjoituksen. Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisää: toimisto@maria-akatemia.fi, p. 09 7562 2250.

Ehkäisevä väkivaltatyö: päivystysajat 25.2.-1.3.2019

Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet? Älä jää yksin.  Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua.

Prima Mater Symposium ”Mahdollisuuksien tila – kohti eettisesti kestävää ihmisyyttä” 10.4.2019

Maria Akatemian ohjaavana yhteiskunnallisena tehtävänä on ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin vahvistaminen. Symposiumissa pysähdymme eettisesti kestävän ihmisyyden äärelle. Se, miten ihmisyys kehittyy tässä ajassa, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälaisen tulevaisuuden luomme. Tulevaisuuden polttavin haaste on ihminen itse. Olet sydämellisesti tervetullut! — Lataa pdf tästä: Prima Mater symposium 2019_ ohjelma Symposiumin ohjelma: 11.45-12.00 Ilmoittautuminen 12.00-12.15 Lapsikuoro esiintyy Puistolanraitin ala-asteen tokaluokkalaiset 12.15-12.25 Tervetuloa toiminnanjohtaja Sari Nyberg, Maria Akatemia 12.25-13.15 Vastavoimien risteyskohdat ihmisessä – mahdollisuuksien tila psykoterapeutti, kirjailija Britt-Marie Perheentupa Britt-Marie Perheentupa Voi hyvin -lehden haastattelussa 13.15-14.15 Kohti täyttä ihmisyyttä kestävyystutkija, apulaisprofessori Arto O Salonen Arto O Salosen blogikirjoitukset Kahvitauko Musiikkiesitys aulassa esiintyjä Hanna Kommeri, Maria Akatemia 14.45-16.oo Keskustelutilaisuus: Miten kohtaamme […]

Tiedote: Haetaan Keijun varjo -toimintaan kahta ohjaajaa

Maria Akatemia ry hakee Keijun varjo -toimintaan (STEA) kahta nuorten kanssa työskentelyyn erikoistunutta ohjaajaa. Työsuhde alkaa 1.4.2019 tai sopimuksen mukaan. Keijun varjo -toiminnan tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten naisten väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja sekä tukea kehittymistä aikuisuuteen. Toiminta kohdistuu 15–28 -vuotiaisiin nuoriin naisiin sekä nuorten naisten parissa työskenteleviin ammattilaisiin ja asiantuntijoihin. Työmuotoja ovat verkkotyö, yksilötyö ja vertaisryhmät. Toiminta toteutetaan yhdessä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen sekä Vantaan Tyttöjen tilan kanssa. Toiminta ja asiakastyö tapahtuvat sekä verkkoympäristössä että toimipisteiden tiloissa. Toimintaa juurrutetaan valtakunnallisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Keijun varjo -työryhmä koostuu koordinaattorista ja kahdesta ohjaajasta. Keskeisiä työtehtäviäsi ovat asiakastyön toteuttaminen […]

Mediassa: Keijun varjo -hanke auttaa selvittämään, mistä aggressio kumpuaa

”Huomaan ajattelevani monista ihmisistä negatiivisesti ja toivovani heille pahaa. Pelkään, että joku päivä räjähdän täydellisesti enkä pysty hillitsemään itseäni.” ”Löin poikaystävääni. Hän sanoi, että jättää minut, jos ikinä enää lyön. Pitääkö tämän takia mennä lääkäriin vai onko jotain helpompaa keinoa?” ”Odotan ekaa lastani ja pelkään, et kiukustun tulevalle vauvalle ja vahingoitan sitä jotenkin. Mistä raivarit johtuu? Pelottaa, et vauva ei oo turvassa mun kaa.” Ylen haastattelussa hankekoordinaattori Minna Savisalo kertoo, että valtaosa Keijun varjosta apua hakeneista nuorista on kohdistanut väkivaltaisen käytöksen itseensä. ”Tyypillisesti tyttöjen muita kohtaan harjoittama väkivalta on sosiaalista, vuorovaikutuksessa ilmenevää ja kohdistuu ihmiseen, johon nuorella on jokin suhde. […]

Helsinkiläisille äideille: TunneVaaka-itsetuntemusryhmä

Maria Akatemiassa on vuoden 2019 aikana alkamassa neljä itsetuntemusryhmää helsinkiläisille äideille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuteen ja tunteiden säätelyyn. TunneVaaka©-ryhmä on Helsingin kaupungin tuella maksuton helsinkiläisille äideille. Menetelmänä on TunneVaaka©-oppaaseen perustuva dialoginen ja toiminnallinen itsetuntemus- ja tunnetyöskentely pienryhmässä. Etsimme vastauksia mm. kysymyksiin: Kuka olen ihmisenä, naisena ja vanhempana? Millainen on sisäinen käsikirjoitukseni? Mistä tunteeni kumpuavat, ja miten ne liittyvät kasvutarinaani? Miten hallitsen tunteitani? Mihin kipeitä tunteita tarvitaan? Ensimmäinen ryhmä on alkamassa 4.3.2019. Lisätiedot TunneVaaka©-ryhmästä  tästä  Voit ilmoittautua ryhmään myös alustavasti: toimisto@maria-akatemia.fi, puh. 09 7562 2250

Katseita-blogissa: Ihmisen avaruudesta

”Kun olin kahdeksanvuotias, isäni kantoi työpaikaltaan filmiprojektorin, jolla heijastimme vanhempien makuuhuoneen seinään dokumenttielokuvan. Hetki on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen ja voin valehtelematta sanoa, että kahdeksanvuotiaan maailmani mullistui tavalla, joka on kantanut tähän päivään saakka ja joka oikeastaan muodostaa ajatteluni perustan.” ”Moni sanoo kokevansa voimattomuutta ison kuvan edessä: olemme vain merkityksettömiä hippuja avaruudessa. Ajatus voi olla pelottavakin ja voi olla helpompaa pysyä oman piknik-viltin kokoisissa raameissa. Kuitenkin sillä sisäisellä voimalla, mikä meillä on, yksikin ihminen voi liikuttaa maailmoja. Historiassamme on paljon esimerkkejä pienistä suurista ihmisistä, joiden teoilla on ollut ratkaiseva merkitys koko planeetallemme. Vastuu ja vaikuttaminen alkaa solutasolta ja etenee eetteriin. […]

Ehkäisevä väkivaltatyö: Keijun varjo -ryhmänohjaajan opas

Maria Akatemian Keijun varjo -hankkeessa (STEA 2016–2018) on kehitetty yhteistyössä Tyttöjen Talojen kanssa palveluita 15–28 -vuotiaille naisille, joilla on vaikeuksia tunnesäätelyn ja itseen tai muihin kohdistuvan väkivallan kanssa. Ammatillisesti ohjatuissa vertaisryhmissä nuoria tuetaan tunteiden tunnistamisessa ja chatissa nuorilla on mahdollisuus kahdenkeskiseen luottamukselliseen keskusteluun väkivaltatyön asiantuntijan kanssa. Keijun varjo -ryhmänohjaajan opas on julkaistu 13.2.2019. Tässä oppaassa on tietoa Keijun varjo -ryhmien käytännön toteuttamisesta, taustalla olevista ideoista sekä keskeisistä käsitteistä. Keijun varjo -ryhmänohjaajakoulutusta voi tiedustella Keijun varjon työntekijöiltä. Lataa tästä Keijun varjo -ryhmänohjaajan opas.

Ehkäisevä väkivaltatyö: päivystysajat 11.-15.2.2019

Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet? Älä jää yksin. Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua. Ammattilaisille tarjoamme lisäksi koulutusta väkivaltakysymyksissä.

Tiedote: Keijun varjo -toiminta auttaa nuoria naisia väkivallan kysymyksissä

Maria Akatemian Keijun varjo -hankkeessa (STEA 2016–2018) on kehitetty yhteistyössä Tyttöjen Talojen kanssa palveluita 15–28 -vuotiaille naisille, joilla on vaikeuksia tunnesäätelyn ja itseen tai muihin kohdistuvan väkivallan kanssa. Ammatillisesti ohjatuissa vertaisryhmissä nuoria tuetaan tunteiden tunnistamisessa ja chatissa nuorilla on mahdollisuus kahdenkeskiseen luottamukselliseen keskusteluun väkivaltatyön asiantuntijan kanssa. Toiminnan pyrkimyksenä on ollut antaa nuorille naisille mahdollisuus puhua omista aggressioistaan ja vaikeista tunteistaan. Toiminnalla on vaikutettu nuorten vuorovaikutustaitoihin ja tunteiden ilmaisuun varhaisessa vaiheessa, jotta sukupolvelta toiselle siirtyvän väkivallan perinne on mahdollista katkaista. – Aggressio on hyvän palvelukseen valjastettuna elämänvoima, jolla on ydintehtävä elämän ylläpitämisessä. Väkivaltatyössä etsitään vallankäytön rajoja, kertoo Maria Akatemian kehittämispäällikkö Maria […]

Katseita-blogissa: Uran ja perheen yhteensovittaminen ‒ henkilökohtainen sekä yhteiskunnallinen haaste

”Uran ja perheen yhteensovittamisen kysymykset ovat ajankohtaisia. Viimeisten kuukausien aikana on aihe ollut eri tulokulmista esillä niin päivälehdissä kuin uutisissa. Yleinen näkemys on, että uran ja muun elämän yhteensovittaminen on haasteellista ja vaikeaa. Haasteet korostuvat 28–57-vuotiailla naisilla, jotka kantavat päävastuun perhe-elämän organisoinnista. Suurimmat paineet liittyvät pikkulapsivaiheeseen, elämän ruuhkavuosiin.” ”Maria Akatemialla on kokemusperäistä ymmärrystä aiheesta. Ymmärrys pohjautuu naisten itsetuntemusryhmien ohjaamiseen uran ja perheen yhteensovittamisen teemalla.” Lue Maria Akatemian kouluttajien Eivor Wallinvirran ja Laura Perheentuvan blogikirjoitus tästä. Seuraava uran ja perheen yhteensovittamisen ryhmä alkaa 7.3.2019 klo 16.30. Lisätiedot ryhmästä tästä

Uutiskirje 1/2019: Kutsu seminaariin ja symposiumiin

Ajankohtainen keskustelu nuorten pahoinvoinnista ja ilmiöistä sen taustalla on tärkeää, että osaamme kääntää katseemme juurisyihin ja sen kautta pureutua työskentelemään nuorten kanssa kohti parempaa hyvinvointia ja integroitumista yhteiskuntaan. Meillä on vielä tehtävää, että jokainen apua tarvitseva nuori tulee kohdatuksi oman ongelmansa kanssa, ja että me eri toimijat muodostamme arjessa saumattomasti toimivan palveluintegraation avun takaamiseksi jokaiselle nuorelle. Yksi näkyvä oire pahoinvointiin on oma väkivaltainen käyttäytyminen, joko itseään tai muita kohtaan. Usein taustalla voi olla olla kiusaamiskokemus, lapsena itseään kohtaan kohdistunut väkivalta, köyhyys sekä läsnäolon ja yhteisen ajan vähentyminen sosiaalisen verkoston kanssa. Maria Akatemian STEA-rahoitteisessa Keijun varjo -hankkeessa (2016-2018) on pureuduttu yhteistyössä […]

Tiedote: Keijun varjo -hanke vastaa nuorten naisten pahoinvointiin

Maria Akatemiassa on tartuttu nuorten pahoinvointiin ja sen ratkaisemiseen kehittämällä uusia palveluita tytöille ja nuorille naisille, joilla on vaikeuksia tunnesäätelyn ja väkivallan kanssa. Keijun varjo -hankkeessa (STEA 2016–2018) kehitettiin yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa ammatillisesti ohjattua vertaisryhmätoimintaa, jossa tuetaan nuoria tunteiden tunnistamisessa ja säätelyssä kohti väkivallattomuutta. Hankkeen vertaisryhmissä väkivaltaa on käsitelty laajasti. Ryhmätoiminnassa nuoret ovat saaneet vertaiskokemuksia sekä ymmärrystä omiin vihan tunteisiin. Itseymmärryksen ja sukupolvitietoisuuden lisääntyminen ovat vähentäneet nuorten ahdistusta ja vahingollista käyttäytymistä. Keijun varjo -toiminnan pyrkimyksenä on ollut vaikuttaa nuorten vuorovaikutustaitoihin ja tunteiden ilmaisuun riittävän varhaisessa vaiheessa, jotta sukupolvelta toiselle siirtyvän väkivallan kierre on mahdollista katkaista […]

Tiedote: Haetaan uuteen hankkeeseen kahta projektityöntekijää

Maria Akatemia käynnistää Veikkauksen tuella kolmivuotisen Työnjanoon! hankkeen (2019-2021), jonka tavoitteena on vahvistaa syrjäytymisvaarassa olevien pienten lasten äitien psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi ammatillisesti ohjatun vertaisryhmätoiminnan ja siitä rakentuvan naisverkoston avulla. Hanke toteutetaan ensi vaiheessa Maria Akatemian toimipisteessä Helsingissä. Myöhemmässä vaiheessa hankkeen toimintaa toteutetaan myös Tampereen toimipisteessä. Haemme hankkeeseen kahta projektityöntekijää, jotka toimivat hankkeessa työparina. Keskeisiä työtehtäviä ovat • hankkeen toimintamallin rakentaminen ja kehittäminen • asiakastyö • viestintä ja verkostoyhteistyö • vertaistoimijoiden kouluttaminen ja ohjaaminen Edellytämme sinulta: • soveltuvaa korkeakoulututkintoa • hankkeen kohderyhmän tuntemusta • itsenäistä ja kehittävää työotetta • kokemusta yksilötyöstä ja ryhmien ohjaamisesta • vahvoja […]

Kutsu: Keijun varjo -seminaari 13.2.2019

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan nuorten naisten väkivallan ilmiöstä ja väkivallan ehkäisemisestä Keijun varjo -seminaariin! Väkivalta on yhteiskunnallinen haaste. Sen varhainen tunnistaminen ja siihen puuttuminen on ihmissuhdealojen ammattilaisten vastuu ja velvollisuus. Maria Akatemian ehkäisevässä väkivaltatyössä tuetaan ja autetaan väkivaltaa käyttäviä tai sen käyttöä pelkääviä tyttöjä ja naisia pääsemään irti väkivaltaisesta käyttäytymisestä sekä koulutetaan ammattilaisia, joiden vastuulla on tunnistaa psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa asiakkaissaan, yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Keijun varjo -hankkeessa (STEA 2016–2018) ennaltaehkäistiin tyttöjen ja nuorten naisten väkivaltaa, vahvistettiin tunteiden tunnistamisen taitoja sekä tuettiin kehittymistä aikuisuuteen. Hanke kohdistui 15–28 -vuotiaisiin tyttöihin ja nuoriin naisiin, jotka ovat tehneet väkivaltaa itselleen tai muille tai […]

Ehkäisevä väkivaltatyö: avoin linja ja chat

Huolestuttavatko omat vihan ja väkivallan tunteet? Älä jää yksin.  Naisen väkivaltaisuudesta on vaikea puhua. Autamme ottamaan vastuuta omista tunteista ja käyttäytymisestä. Jos oma sisäinen pahoinvointisi aiheuttaa väkivaltaisuutta tai sen pelkoa lähisuhteissasi tai suhteessa itseesi, ota yhteyttä ja saat apua.   Palvelumme ovat maksuttomia, toimimme Veikkauksen tuella.  

Uutiskirje 10/2018: Uuden vuoden kynnyksellä

Vuosi on ollut tapahtumarikas ja luottavaisin mielin katsomme jo ensi vuoteen. Toiminnassa olevien asiakkaiden ja vapaaehtoistoimijoiden määrä on kasvanut, toiminnot ovat monipuolistuneet ja olemme saaneet iloita hienoista toiminnan tuloksista. Valtakunnalliset vaikuttavuuskiertueet ovat tavoittaneet yli 800 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ehkäisevän väkivaltatyön tiimoilta. Saadun palautteen perusteella jatkuu kehittämistyö, jonka tuloksena pääsemme ensi vuonna käynnistämään myös uusia toimintoja. Kiitämme STEAn avustusehdotuksista sekä muista saaduista avustuksista vuodelle 2019. Uusista tuulista kerromme tulevissa uutiskirjeissä. Nyt on aika rauhoittua joulun odotukseen ja viettoon. Me Marialaiset haluamme toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Sari Nyberg, Maria Akatemian toiminnanjohtaja Lue vuoden 2018 viimeinen uutiskirje tästä

Katseita-blogissa: Nasty Women – Kun nainen piirtää rajansa

”Kuuntelen päivittäin ihmisten, nimenomaan naisten, liikuttavia ja rajujakin kasvutarinoita. Kuuntelen heidän suhdettaan omaan tunneilmaisuunsa ja vielä tarkemmin omaan aggressioonsa ja vihaansa. Viha, raivo ja aggressio ovat kenties olleet ”liikaa”, jotain joka täytyy sulkea pois. Niille ei ole ollut tilaa siinä maailmassa, jossa tytön tulee olla kiltti ja reipas. Aggressio on lapselle myös rakentava käyttövoima, oli se sitten muiden mielestä kuinka hankalaa tahansa. Kun oma aggressio ei ole sallittu, se kanavoituu myöhemmin tuhovoimina ja myös väkivaltana. Yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi feminiinin voiman ja aggression tervettä, ja painotan sanaa t e r v e t t ä, haltuunottoa. Toteutetaan asioita hyvällä intentiolla. Ei […]

Uusia ihmisyyden asiantuntijoita: Maria Akatemian työnohjaaja- ja yhteisökehittäjäkoulutus päättyi

Maria Akatemian työnohjaaja- ja työyhteisökehittäjäkoulutus 2016-2018 päättyi 10.11. Onnittelemme lämmöllä ja ylpeydellä uusia syvän ihmisyyden ammattilaisia! Uudet työnohjaajat ja työyhteisökehittäjät ovat: Mika Arramies, Marja-Liisa Autio, Anita Karppi, Anna-Kaisa Kolu, Sointu Möller, Pia Paakkari, Katriina Rinkinen ja Pauliina Timonen. Seuraava ”Tulevaisuuden työnohjaaja yhteisödynamiikan ja johtajuuden kehittäjänä” -koulutus alkaa 22.3.2018. Lisätiedot koulutuksesta tästä. Voit ilmoittaa alustavan kiinnostuksesi koulutukseen: toimisto@maria-akatemia.fi, puh. 09 7562 2250. Kiitos opiskelijat kortistanne! ”Olette lähettäneet meidät lentoon – siipemme kantavat”.  Kuvassa mukana työnohjaajakoulutuksen kouluttajat: Tua Weckström-Lundell, Sirpa Lautjärvi, Eivor Wallinvirta, Marjatta Grahn, Maria Lindroos ja Piia Ruutu.

Uutiskirje 9/2018: Verkon kautta tarjottavat palvelut ovat madaltaneet avunhakemisen kynnystä huomattavasti

Maaliskuussa 2017 käynnistettiin Maria Akatemiassa naisenväkivalta.fi verkkohanke, jossa työskennellään chat- ja videovälitteisesti. Toiminta täydentää ehkäisevää väkivaltatyötä, Demeteriä, joka on vuodesta 2003 lähtien tarjonnut Helsingissä ja Tampereella kasvokkain tapahtuvaa yksilö- ja ryhmämuotoista tukea. Verkkohankkeen myötä asiakasmäärä Demeter-toiminnassa on kasvanut vuodessa 60%. Asiakkaat ohjautuvat toimintaan mukaan Avoimen linjan päivystävän puhelin ja chat:n kautta. Chat on helpottanut avunhakemista ja toiminta tavoittaa asiakkaita Etelä-Suomesta Lappiin sekä ulkomailla asuviin ulkosuomalaisille asti. Verkkovälitteinen ehkäisevä väkivaltatyö täydentää parhaimmillaan asiakkaan kotikunnan palvelutarjontaa tai korvaa kokonaan puuttuvat palvelut. Maria Akatemian verkkotyö toimii samojen periaatteiden mukaisesti kuin kasvokkain tapahtuva työ. Samat asiakaskohtaamisen laatutekijät pätevät siinä: läsnäolo, kuuntelu ja uskallus kohdata ihmisyyden […]

Uutiskirje 9/2018: Rakennetaan yhteyttä sukupolvien välillä, mikä vahvistaa meitä kaikkia

Kun sukupolvet erkanevat toisistaan, syntyy kuilu. Esimerkiksi moni nuori kamppailee ilman vanhemman ihmisen tukea. Samalla meillä on iso joukko ikäihmisiä, joilla on elämänkokemuksensa tuomaa pääomaa. Ikäihmisten arvostuksen nostaminen ja sukupolviketjujen vahvistaminen on meistä kaikista kiinni. Se vahvistuu sillä, että olemme kiinnostuneita toisistamme ja haluamme tulla yhteen vuorovaikutuksen kautta. Maria Akatemia sukupolvi- ja senioritoimintaan voit tutustua seniorikouluttajiemme Marjatta Grahnin ja Marjukka Hakkolan Katseita-blogin kautta ja olemalla meihin yhteydessä. He luennoivat Malmin asukastalolla maanantaina 12.11. klo 12-13 teemalla Vanhenemisen kokemus, itsearvostus ja elämänkokemuksen jakaminen.  Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja voimistumaan marraskuussa! Sari Nyberg, Maria Akatemian toiminnanjohtaja Lue lisää: Maria Akatemian uutiskirjeestä 09/2018

Katseita-blogissa: Ikäihmisten arvokas henkinen pääoma ja nuorempien sukupolvien energia ja osaaminen ovat yhdessä vahva voima tulevaisuuden haasteisiin

Elämme nopeiden muutosten, talouden sekä tehokkuuden ohjaamaa ja ikuista nuoruutta ihannoivaa aikaa. Tällaisessa tehokkuuden kulttuurissa vanhat ihmiset ovat suuressa syrjäytymisvaarassa, kadottavat ikätietoisen tehtävänsä menneisyyden ja tulevaisuuden välillä välittäjänä olemisesta. Jos vanhat ihmiset eivät tavoita tärkeää tehtäväänsä elämänkokemuksensa välittäjänä he menettävät omanarvon tuntoaan ja kokemuksen merkityksellisyydestään. Tämä voi merkitä heille ennenaikaista henkistä haurastumista ja syrjään vetäytymistä. Tästä seuraa, että eri sukupolvet vieraantuvat toisistaan ja jäävät vaille sitä elämää vahvistavaa voimaa, mikä vain eri-ikäisten yhteydestä voi syntyä. Katseita-blogin kirjoittajat Marjukka Hakkola ja Marjatta Grahn toimivat Maria Akatemian seniorikouluttajina. Lue koko blogikirjoitus tästä. Tervetuloa Maria Akatemian Ikääntyneiden ääni esiin teemailtaan 11.10.2018 klo 17.00-19.30! Alustajana on emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä. Vapaa pääsy.

Tiedote: Tervetuloa Maria Akatemiaan viettämään Miina Sillanpään ja Kansalaisvaikuttamisen päivää ma 1.10.2018

Avoimet ovet ja keskustelutilaisuus Vietämme Miina Sillanpään ja Kansalaisvaikuttamisen päivää Helsingin toimistollamme Avointen ovien merkeissä klo 14.30-16.00. Maria Akatemian kehittämispäällikkö Maria Lindroos alustaa teemalla ”Miten katsot itseäsi, siten katsot muita”. Tervetuloa mukaan tutustumaan toimintaamme ja keskustelemaan! Osoite: Maria Akatemia, Fredrikinkatu 29 A 3. krs, 00120 Helsinki Ehkäisevä väkivaltatyö Naisen väkivalta – Tunnistamisen ja tunnustamisen haasteet ja tärkeys palveluverkostossa Luento- ja keskustelutilaisuus naisen väkivallasta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille Hämeenlinnassa 1.10. klo 13-16. Chat on avoinna 1.10. Tarjoamme apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Keijun varjo nuorille naisille klo 14.30-16.30   Naisenväkivalta.fi klo 15-18 Seuraa meitä somessa #annahyvänkatseenkiertää #järjestöjenpäivä #miinasillanpää […]

Uutiskirje 8/2018: Avoimet ajankohtaiset keskustelutilaisuudet

Syyskaudella 2018 tarjoamme avoimia keskustelu- ja verkostoistumistilaisuuksia. Valitse sinulle sopiva päivä ja vinkkaa tilaisuuksista myös eteenpäin. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Ilmoittautumisohjeet ja tarkempi ohjelma löytyy linkkien takaa. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan! – Du är hjärtligt välkommen med! Luento- ja keskustelutilaisuudet naisen väkivallasta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille Tilaisuuden tavoitteena on tehdä Maria Akatemian naisten ehkäisevää väkivaltatyötä tutummaksi, lisätä työntekijöiden tietoisuutta naisen väkivallasta ja sen kohtaamisesta omassa työssä sekä tuoda yhteen alueen toimijoita. Hämeenlinnassa maanantaina 1.10. klo 13-16. Yhteistyössä: Kanta-Hämeen perhetyö ry. Lisätiedot Porissa maanantaina 29.10. klo 13-15. Yhteistyössä: Satakunnan sairaanhoitopiiri. Lisätiedot Lahdessa perjantaina 9.11. klo 10-13. Yhteistyössä: Miessakit ry ja Sosiaalialan osaamiskeskus Verso. Lisätiedot […]

Katseita-blogissa: Naiserityisyyskoulutus kutsuu tutkimaan sukupuolen syviä merkityksiä

Tietoisuuden lisääminen sukupuolen moninaisista laajoista ja syvistä alitajuisista merkityksistä itsessä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa on välttämätöntä, jos mielii ymmärtää ihmistä osana monimutkaista maailmaamme. Ihmisen sisäisten ja ulkoisten vuorovaikutusverkostojen ymmärtäminen ja tiedostaminen sukupuolen kannalta on Maria Akatemian Naiserityisyyskoulutuksen tavoite. Koulutus on kutsunut vuosikymmenten ajan eri alojen ammattilaisia tutkimaan sukupuolta ja sen merkitystä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnallisesti. Tavoitteena on tiedostaa sukupuolen merkitys osana ammatillista identiteettiä ja itsetuntemusta, suhteessa asiakastyöhön, johtajuuteen ja työyhteisöön sekä antaa välineitä sukupuolitietoiseen elämän tarkasteluun. Lue kehittämispäällikkö Maria Lindroosin blogikirjoitus tästä

Uutinen: Tervetuloa Nona Peuransola

Naisenväkivalta.fi -hankkeen suunnittelija Nona Peuransola esittäytyy: ”Hei kaikki! Olen aloittanut heinäkuussa asiakas- ja koulutustyön Naisenväkivalta.fi -hankkeessa. Olen hyvin kiitollinen, että saan olla osa tätä viisaiden asiantuntijoiden yhteisöä, jossa saan sekä oppia, että jakaa oppimaani. Koen, että aito asiantuntemus syntyy yhdistelemällä teoreettista tietoa, intuitiivisuutta, sekä omakohtaisten kokemusten tuomaa viisautta. Olen pitänyt voimaantumisvastaanottoani, erilaisia kursseja, luentoja sekä ryhmiä seitsemän vuotta, ja yhdessä näyttelijä Outi Mäenpään kanssa olemme luoneet Matkalla Näkyväksi -koulutuskonseptin. Noin kahdeksan vuotta sitten kiinnostuin tutkimaan hevosten roolia meidän ihmisten mentoreina. Sitä, kuinka hevonen voi tukea meitä matkalla aitoon itseemme nimenomaan puhtaassa olemisen tilassa tapahtuvan kohtaamisen kautta. Ja mikä valtava kasvuvoima […]

Tiedote: Haetaan ehkäisevän väkivaltatyön hankkeeseen hankekoordinaattoria

Haluatko tulla mukaan innostavaan ja innovatiiviseen työyhteisöön tekemään merkityksellistä työtä? Maria Akatemia ry hakee Keijun varjo -hankkeeseen (STEA 2016–2018) 15.10.2018-31.3.2019 ehkäisevän väkivaltatyön hankekoordinaattorin äitiysloman sijaista. Keijun varjo -hankkeen tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten naisten väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja sekä tukea kehittymistä aikuisuuteen. Hanke kohdistuu 15–28 -vuotiaisiin nuoriin naisiin sekä nuorten naisten parissa työskenteleviin ammattilaisiin ja asiantuntijoihin. Työmuotoja ovat chat, yksilötyö ja vertaisryhmät. Hanke toteutetaan yhdessä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa. Toiminta ja asiakastyö tapahtuu sekä verkkoympäristössä, että toimipisteiden tiloissa. Keskeisiä työtehtäviä ovat hankkeen koordinoinnista vastaaminen yhteistyöstä vastaaminen hankkeen eri toimijoiden kesken verkostoyhteistyön toteuttaminen suunnittelutyön, kehittämisen, arvioinnin ja raportoinnin […]

Voi Hyvin 07/2018: ”Tämä aika haastaa meidät kasvamaan”

”Uutiset maapallon tilasta huolestuttavat ja ahdistavat. Ilmastonmuutosta ei ratkaista vain uusilla teknisillä keksinnöillä. Maria Akatemian perustaja, psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupa sanoo, että myös ihmisen on muututtava. Hän puhuu eettisesti kestävästä ihmisyydestä, jonka kulmakivi on vastuunkanto. – Tämä aika haastaa meidät kasvamaan itsetuntemuksessa ja vastuunottamisessa. Entisiä turvasatamia ei ole enää samalla tavalla käytettävissä. On löydettävä jotain muuta kuin mihin olemme tottuneet.- – Elämme välivaihetta, jossa vanha on jäämässä taakse eikä uusi ole vielä puhjennut esiin. Harhailemme epävarmuudessa. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa.-” Britt-Marien puheenvuoro Prima Mater Symposiumissa 25.4.2018 löytyy YouTubesta Lisää Britt-Marien ajatuksia Voi Hyvin lehdessä 07/2018 Lue verkkoartikkeli tästä

Mediassa: Naisen tekemä väkivalta

”Sanna, 40, menestyi urallaan ja pyöritti kaunista kotia, jossa hän käytti väkivaltaa – Naisten tekemä väkivalta on Suomessa tavallista, mutta ilmiötä ei tunnisteta, sanoo tutkija.” Helsingin Sanomien artikkeliin 29./30.8.2018 on haastateltu Maria Akatemian naisenväkivalta.fi -hankkeen asiantuntijaa ja kaksi Maria Akatemian itsetuntemusryhmästa apua saanutta naista. Ryhmässä opetellaan esimerkiksi sanoittamaan tunteita ja ymmärtämään lapsuuden vuorovaikutusmalleja. Kiltistä tytöstä voi kasvaa äiti, joka ei hillitse raivoaan – naisen käyttämä perheväkivalta on tabu, josta ei osata puhua. Iltalehden verkkoartikkelissa 29.8. nostetaan esille Maria Akatemialta apua saaneiden asiakkaiden kertomuksia. ”Mies uhrina on yhtä tabu kuin väkivaltainen nainen” – Jani erosi vaimostaan, koska ei kestänyt enää 20 vuotta […]

Uutiskirje 7/2018: Syyskauden avaus ja uusi toiminnanjohtaja

On aika suunnata katse kohti syyskautta pitkän kuuman kesän jälkeen. Maria Akatemiassa on kesän aikana aloittanut uutena toiminnanjohtajana Sari Nyberg. Tervetuloa Sari joukkoomme! Esittelemme viimeisimmässä uutiskirjeessä syksyn itsetuntemusryhmät ja ammatilliset koulutukset, uutuutena keskusteluilta Filocafé. Voit tavata meidät myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella; Hämeenlinnassa 1.10. ja Lahdessa 9.11. luennoimme Naisen väkivallasta. Kaikkiin tapahtumiin voit tutustua tässä. Innostusta ja voimia syyskaudelle! toivoo Maria Akatemian väki

Tiedote: Maria Akatemian uusi toiminnanjohtaja Sari Nyberg

Maria Akatemian uusi toiminnanjohtaja esittäytyy Hei, nimeni on Sari Nyberg ja olen aloittanut toiminnanjohtajana Maria Akatemiassa 30.7.2018. Kiitos kaikille ihanille Marialaisille, minut on otettu lämmöllä ja ystävällisyydellä vastaan. Maria Akatemiassa ollaan ajan hermoilla ja rohkeasti katsotaan tulevaisuuteen. Merkityksellinen työ ihmisen ja yhteisöjen hyvinvoinnin ja sisäisen kasvun osaamiskeskuksena sai minut kiinnostumaan ja innostuneena lähden uutena toiminnanjohtajana yhdessä työskentelemään vision ja mission mukaisesti. Maria Akatemia muodostaa kiinnostavan yhteisön, jossa kansalaistoiminta ja vahva asiantuntijuus yhdistyvät. Tämä kokonaisuus mahdollistaa perustehtävän toteuttamisen ja sen edelleen kehittämistä. Toiminnalla on vahvat juuret ja arvopohja, jonka päälle rakennetaan toimintaa edelleen. Kuka olen… Olen järjestötyön ja johtamisen ammattilainen. Viimeisimpänä […]

Mielipide, insändare Hbl 21.6.2018: Tabut kring kvinnors våld måste brytas nu

”När de hjälpsökande kvinnorna inte blir bemötta och tagna på allvar blir de ensamma med sin oro och ofta också med känslor av skuld och skam. Med anledning av artikeln om Catarina Diehls fina kortfilm En arg mors bekännelser (HBL 8.6) där Maria Akademi också nämndes, vill vi gärna notera att Maria Akademi har jobbat med de här frågorna sedan 2003. Då lade Akademins grundare, psykoterapeut Britt-Marie Perheentupa, i sitt arbete märke till att det fanns ett fenomen i samhället som ingen talade om, nämligen kvinnors våld, eller kvinnors aggressioner, som naturligtvis också kan ta sig förödande destruktiva uttryck. Det […]

Uutiskirje 6/2018: Kesä ja tulevat tapahtumat

Kesällä voi olla mukavaa suunnitella tulevia. Meille voit olla yhteydessä ja kysyä sinua askarruttavat asiat – Helsingin toimistomme on avoinna läpi kesän. Palvelumme ovat avoinna: Avoin Linja puh. 09 7562 2260 to 21.6., ti 26.6. ja to 28.6. klo 16-18, pe 29.6. klo 12-14. Kesätauko 30.7.-6.8. Keijun varjon chat päivystää viimeisen kerran ennen kesätaukoa ma 25.6. klo 15-17. Naisenväkivalta.fi chat avoinna 25.6.-10.8. maanantaisin klo 15-18. On aika rauhoittua ja kerätä voimia. Ihanaa kesää – Skön sommar! toivoo Maria Akatemian väki   Lue uutiskirjeemme 6/2018 tästä 

Katseita-blogissa: Radikaalin arvokkuuden jäljillä

”Uskalla kohdata asioita ja tunteita, jotka olet työntänyt sivuun. On tärkeää ymmärtää perimmäisesti, että ”tämäkin on osa elämääni”, arvottamatta kyseistä asiaa hyväksi tai pahaksi. Tämänkaltainen ymmärrys voi helpottaa vaikeiden asioiden hyväksymisessä. Se, että omasta elämästä irti leikattu tunne tai tapahtuma saa tulla osaksi omaa historiaa, vapauttaa käyttöösi valtavasti omia resurssejasi. Itsearvostus on jotain, mitä kukaan toinen ei voi koskaan antaa toiselle. Ei, vaikka kuinka rakastaisi. Itsensä puolella oleminen, omien elämänvaiheidensa kunnioitus ja kokemustensa ottaminen täysipainoisesti omaksi avaa reitin arvostaa itseään juuri sellaisena kuin on. Kukaan ei voi sitä tehdä puolestasi. Kun pääsee käsiksi syvempään itsearvostukseen, voi rentoutua elämänsä varaan ja […]

Blogginlägg: Sorg

”Filosofen Sören Kierkegaard skrev en gång att ”livet är inte ett problem som ska lösas utan en verklighet som ska upplevas.” Detsamma kan man säga om sorgen, den är, som jag ser på saken, inte ett problem, utan en verklighet inom var och en av oss. Sorg är ofta förknippad med skam, det är inte passande att vara för öppen med sin sorg.” Läs blogginlägget som Nina Kihlman, sakkunnig inom våldsförebyggande arbete och gestaltterapeut, har skrivit här 

Tiedote: Pia Keiskin väitös hyväksyttiin Tampereen yliopistossa

Tampereen yliopistossa hyväksyttiin perjantaina 1. kesäkuuta 2018 terveystieteiden maisteri Pia Keiskin väitöskirja Perheväkivaltaa käyttäneen naisen minuus: Realistinen synteesi perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksista. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimi Itä-Suomen yliopiston dosentti Kaisa Haatainen ja kustoksena professori Eija Paavilainen. Tutkimus pohjaa Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön ryhmäprosesseihin. Interventioon osallistuneet naiset ovat hakeneet apua, koska käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähisuhteissaan. Keiski keräsi tietoa naisten kokemuksista 130:lta tutkimusluvan antaneelta naiselta kyselylomakkeella (PVISS -mittari), joka on kehitetty yhteistyössä Maria Akatemian kanssa tutkimusta silmällä pitäen. Kysely on täytetty ryhmän aluksi, lopuksi ja kuuden kuukauden kuluttua seurannassa. Lisäksi Keiski haastatteli 19 intervention läpikäynyttä naista. Tutkimus yhdistää siis laadullista ja määrällistä aineistoa. Keiskin lektiossa nousi esille vielä […]

Uutiskirje 5/2018: Kiitos kohtaamisista!

Maria Akatemin uutiskirje on luettavissa tästä Mukana kesäkuun tapahtumat, mediatärpit, linkit Prima Mater Symposiumin videotallenteisiin ja toiminnanjohtajamme jäähyväiset. ”Metsän seinä on vain vihreä ovi josta valo ohjaa ystäväänsä” (Runo: Risto Rasa) Siirryn uusiin tehtäviin 1.6.2018 alkaen. Lämmin kiitos kohtaamisista ja yhteistyöstä! Tiina Simons, Maria Akatemian toiminnanjohtaja    

Katseita-blogissa: Inhimillinen digitalisaatio – Miten säilyttää ihmisyys verkossa?

”Digitalisaatio toimii hyödyksemme silloin, kun käytämme sitä eikä se meitä. Annamme sille aikaamme, jotta yhdistymme itseämme ravitseviin asioihin ja yhteyksiin. Tällainen voi olla vaikka kansainvälisesti ihmisiä yhteen tuova vertaisryhmä verkossa. Oma tähänastinen kokemuksemme ammattiavun tarjoamisesta verkossa, videokeskusteluina ja verkkoryhminä, on osoittautunut arvokkaaksi ja asiakkaita huojentavaksi. Inhimillinen digitalisaatio voi saada meidät nauramaan ja itkemään yhdessä, tuntemaan toisen ihmisen lähellä etäisyydestä huolimatta. Verkko on todellakin parhaimmillaan verkko, ihmisten kudelma sykkivästä sydämestä toiseen. Se ei ikinä korvaa kosketusta ja fyysistä lähellä oloa, mutta se mahdollistaa syvänkin luottamuksellisen yhteen tulemisen ja jakamisen.” Maria Akatemian naisenväkivalta.fi -hankkeen suunnittelijat Maija Isosaari ja Freia Luminka kirjoittavat Katseita-blogissa. Lue koko blogikirjoitus tästä

Väitöskirja: Nainen perheväkivallan tekijänä

TtM Pia Keiski väittelee aiheesta Perheväkivaltaa käyttäneen naisen minuus: Realistinen synteesi perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksista 1.6.2018 Tampereen yliopistossa. Aineistonaan Keiskillä on ollut Maria Akatemia ry:n asiakkaita – naisia, jotka ovat hakeneet apua omaan väkivaltaisuuteensa ja siitä irti pääsemiseen. Tavoitteena tutkimuksella oli lisätä tietoisuutta naisista perheväkivallan tekijöinä sekä arvioida ja kuvata auttavan ryhmän tuloksia. Tutkimuksen tulos voidaan Keiskin sanoin kiteyttää näin: ”Perheväkivaltaa käyttäneillä naisilla on lapsuudestaan kaltoinkohtelukokemuksia, jotka näyttäytyvät heidän aikuisuuden minuudessaan. Naisilla on lapsuuden kaltoinkohtelukokemusten lisäksi aikuisuudesta parisuhdeväkivaltakokemuksia. Naisten on vaikea saada perheväkivaltakäyttäytymiseensä apua. Osallistuessaan perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävään interventioon naiset työstävät kokemuksiaan itsetuntemustyöskentelyn menetelmin. Naiset hyötyvät interventiosta, ja tulokset […]

Tiedote: Haemme toiminnanjohtajaa

Tule työskentelemään osaavien ihmisten tukemana hyvään yhteisöön. Maria Akatemia ry on ihmisten ja yhteisöjen kestävää hyvinvointia edistävä yleishyödyllinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.  Olemme valtakunnallinen toimija, toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella. Toimintaamme toteutetaan pääasiassa Veikkaus-varoin. Haemme yhdistykselle toiminnanjohtajaa nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin. Osaat johtaa asiantuntijaorganisaatiota ja sinulla on kyky osallistaa. Ymmärrät hyvän vuorovaikutteisen henkilöstöjohtamisen merkityksen. Otat luontevasti vetovastuun toiminnan vaikuttavuuden perustelusta ja rahoituksen hankinnasta. Ymmärrät verkottumisen merkityksen. Kaiken tämän substanssiosaamisen lisäksi osaat hyvän taloudenpidon. Olet valmis myös perehtymään Maria Akatemian perusfilosofiaan ja sen kehittämiseen. Toiminnanjohtajan tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavaa koulutusta ja vankkaa työkokemusta. Sosiaali- ja terveysalan tuntemus katsotaan eduksi. […]

Maria Akatemian uutiskirje 4/2018: Koulutuksia, kuulumisia

Uutiskirjeessä ajankohtaisia asioita, toukokuun tapahtumat, syksyn ammatilliset koulutukset ja ryhmät, koottuja haastatteluja mediassa… Lue Maria Akatemian uutiskirje tästä Valoisaa kevään jatkoa, toivoo Maria Akatemian väki

Katseita-blogissa: Symposium, yhteiset pidot Suomessa ja maailmassa

Maria Akatemia järjesti seitsemännen Symposiuminsa 25.4.2018 Arabianrannassa yrkeshögskola Arcadassa. Puhujina kuultiin muun muassa presidentti Tarja Halosta, presidentti Martti Ahtisaaren toimistosta johtaja Riikka Marjamäkeä sekä Maria Akatemian perustajajäsen psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupaa. Yhtenäinen, kestävä maailma ei rakennu kuitenkaan ilman tahtoa, työtä ja tutkimusta, kuten symposiumissa puhunut presidentti Tarja Halonen painotti. Globaalilla tasolla yksi avaintekijä on naisten asema.  Presidentti Halonen sanoi, että tässä asiassa ollaan koko ajan menty eteenpäin, tosin muutokset vaativat vielä vuosikymmeniä. Halonen huomautti, että vaikka Suomella on tasa-arvossa hyvä maine maailmalla, niin pinnan alta löytyy se toinen todellisuus, se vaiettu, joka on purskahtanut pintaan viime aikoina me to -kampanjan kautta. Se voisi saada myös toisenlaiset kasvot, juuri henkisen vaiennetun väkivallan kasvot, […]

Tiedote: Miten säilyttää ihmisyys tässä ajassa?

Maria Akatemia ry:n seitsemäs Prima Mater Symposium teemalla Haasteena eettisesti kestävä ihmisyys 25.4.2018 kokosi eri alojen ihmiset yhteiseen keskusteluun keinoista, joiden avulla voimme toimia ihmisyyden kestävän kehityksen puolesta ja rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia. Symposiumin puhujia olivat presidentti Tarja Halonen, TH Globaalin kestävän kehityksen säätiö; Britt-Marie Perheentupa, Maria Akatemia ry:n perustaja ja psykoterapeutti; Riikka Marjamäki, johtaja, Presidentti Ahtisaaren toimisto, CMI; Jukka Leppänen, tutkimusjohtaja, Tampereen yliopisto; Maria Lindroos, kehittämispäällikkö, Maria Akatemia; Freia Luminka ja Maija Isosaari, suunnittelijat, Naisenväkivalta.fi, Maria Akatemia ja Johanna Ellonen, sairaanhoito-opiskelija, Arcada UAS. Britt-Marie Perheentupa aloitti symposiumin herättävällä puheenvuorollaan eettisestä ihmisyydestä. Eettinen ihmisyys on ymmärrystä siitä, mitä on olla ihminen […]

Haetaan ehkäisevän väkivaltatyön hankkeeseen suunnittelijaa tekemään asiakas- ja kehittämistyötä

Haluatko tulla mukaan innostavaan ja innovatiiviseen työyhteisöön tekemään merkityksellistä työtä? Ehkäisevän väkivaltatyön Naisenväkivalta.fi ­ hankkeeseen (STEA 2017­2019) haetaan äitiyslomasijaista ajalle 2.7.2018- 26.5.2019. Naisenväkivalta.fi ­hanke tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Työmuotoja ovat chat, videokeskustelut ja verkkovertaisryhmät. Kolmivuotinen hanke on alkanut 1.3.2017.  Verkkopalvelun avulla tarjotaan tietoa ja tukea naisten väkivaltaisuuteen oikea­aikaisesti sekä lisätään tietoisuutta naisten väkivallasta. Verkkopalvelu mahdollistaa avun tarjoamisen valtakunnallisesti. Tehtäviisi kuuluu yhdessä koordinoivan suunnittelijan kanssa: hankkeen asiakastyö: sen suunnittelu, toteuttaminen, kehittäminen sekä arviointi verkkopalvelun suunnittelu ja edelleen kehittäminen hankkeen koulutus-, viestintä- ja vaikuttamistyö vapaaehtoisten kouluttaminen sekä ohjaaminen Sinulla on Ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijuutta ja kokemusta ehkäisevän väkivaltatyön […]

Tiedote: Maria Akatemian hallitus 2018

Maria Akatemian sääntömääräinen vuosikokous on pidetty 19.4.2018 Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen mukaiset asiat. Hyväksyttiin tilinpäätös ja vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarviot. Hallituksen esitys yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttiin. Maria Akatemian hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kati Pajamäki. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Sirkka-Liisa Kivelä ja Pasi Pollari. Hallituksessa jatkavat Maria Lindroos, Piia Ruutu, Hanna Sarakorpi, Annika Stadius ja Markku Tynkkynen. Hallituksen varsinaisille jäsenille ei valita varajäseniä. Hallituksen esittelijänä ja sihteerinä toimii yhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Simons. Onnea valituille!

Uutiskirje: Kevään uutiset ja tapahtumat

Kevätkausi on tuonut uusia tuulia. Olemme ylpeitä, että STEA (Veikkauksen varoilla) on lisännyt rahoitustaan Maria Akatemialle. Olemme voineet lisätä ja kehittää ehkäisevän väkivaltatyön toimintaa. Helsingin toimistolla on aloittanut 5.3. Demeter-asiakastyöntekijänä psykologi Henna Honkanen ja 1.4. aloittaa Maria Akatemian kehittämispäällikkönä psykologi Maria Lindroos. Toimimme aktiivisesti oikeudenmukaisen, tasa-arvoisen, turvallisen ja väkivallattoman yhteiskunnan edistämiseksi. Kiitos kuuluu kaikille Maria Akatemian toimintaan osallistuville, sinullekin! Valoisaa kevättä ja iloista pääsiäisen aikaa, toivoo Maria Akatemian väki Lue uutiskirje tästä Kevään tapahtumat 

Kannanotto 19.3.2018: Nuorten mielenterveyspalveluihin on satsattava

Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja ne ovat THL:n mukaan koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Olemme huolestuneita siitä, että nuorten mahdollisuudet päästä mielenterveyspalveluihin ovat entisestään heikentyneet. Tämä näkyy järjestöjen tekemässä työssä siten, että järjestöjen palveluihin ohjautuu yhä huonokuntoisempia nuoria. Itseään vahingoittavan tai traumaoireissa dissosioivan nuoren kannattelu turvallisella ja toimivalla tavalla esimerkiksi vertaisryhmässä järjestötyön puitteissa on mahdotonta. Keijun varjo -hanke ennaltaehkäisee tyttöjen ja nuorten naisten väkivaltaa. Nuorten vertaisryhmissä ja matalan kynnyksen chatissa vahvistetaan nuorten tunteiden tunnistamista ja tuetaan kehittymistä aikuisuuteen. Työtä toteutetaan yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa. Hankkeessa on havaittu, että […]

Tiedote: Prima Mater Symposium 25.4.2018

Maria Akatemia ry järjestää seitsemännen Prima Mater Symposiumin, joka kokoaa eri alojen ihmiset yhteiseen keskusteluun. Haluamme herättää toivoa yksilöissä, perheissä, yhteisöissä ja koko yhteiskunnassa. Maailmaa ravistelevat ilmiöt ovat suurimmaksi osaksi ihmisen toiminnasta lähtöisin niin hyvässä kuin pahassa. Havahtumisen ja oppimisen haasteena on oivaltaa, että olemme itse avaintekijöitä valintojen tekemisessä, vahinkojen hillitsemisessä ja mahdollisuuksien rakentamisessa. Symposiumissa keskustelemme yhdessä keinoista, joiden avulla voimme toimia ihmisyyden kestävän kehityksen puolesta ja rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia. Olet sydämellisesti tervetullut! Paikka  Ammattikorkeakoulu Arcada, Jan-Magnus Janssonin aukio 1, 00560 Helsinki (Arabianranta) Aika  keskiviikko 25.4.2018 klo 9.00-15.45 Prima Mater symposium 25.4.2018 ohjelma  Ohjelma 8.30-9.00      Ilmoittautuminen 9.00-9.10      Tervetuloa […]